Suomessa puhutaan yhä enemmän rasismista, ja viimeisimmät tapahtumat ovat herättäneet laajaa keskustelua. Erityisesti Kirkkonummella valittu Lucia-neito, Daniela Owusu, on saanut osakseen valtavan määrän rasistisia viestejä sosiaalisessa mediassa, mikä on saanut monet suomalaiset tyrmistymään, mutta toisaalta myös toivottamaan tämä tilanne jollakin tapaa odotetuksi.

Terveyden ja hyvinvointilaitoksen tutkija Shadia Rask tuo esiin, että rasismi on viime vuosina kasvanut Suomessa ja Luciaan kohdistuva viha on vain jäävuoren huippu. Rask huomauttaa, että eturivin poliitikot ovat jo pitkään flirttailleet rasismilla, mikä on myötävaikuttanut vihamielisyyden lisääntymiseen.

Elokuussa julkaistiin hallituksen rasisminvastaiseen kampanjaan liittyvä ”Me puhumme teoin” -aloite, jonka tavoitteena on vähentää rasismia Suomessa. Kuitenkin vastaanotto on ollut kylmä; esimerkiksi Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on vetäytynyt kampanjasta, ja arvostellut sen rehellisyyttä hallituksen aikaisempien toimien vuoksi.

Perussuomalaisten osalta tilanne on toinen: puolue on kieltäytynyt liittymästä kampanjaan ja puheenjohtaja Riikka Purra on yhtynyt hallituksen rasismitiedonantoon, joka pyrkii edistämään yhdenvertaisuutta, mutta samalla pitää huoli, etteivät he sitoudu tosiasialliseen muutokseen.

Rasismia on vähätelty Suomesta jo pitkään, mutta monet ovat valmiimpia puhumaan siitä kuin ennen. Esimerkiksi kirjailija ja toimittaja Umayya Abu-Hanna, joka muutti Suomesta 14 vuotta sitten, on kertonut, kuinka hänen kokemuksiaan rasismista on vähätelty sen vuoksi, että Suomea halutaan pitää tasa-arvon mallimaana. Abu-Hanna huomauttaa, että Amsterdamin tyyppisessä ympäristössä rasistisiin käytäntöihin puututaan tehokkaasti, kun taas Suomessa uhrit jäävät usein yksin.

Rasismi on todistetusti laaja ilmiö Suomessa. EU:n perusoikeusviraston selvityksen mukaan 66 prosenttia afrikkalaistaustaisista on kokenut syrjintää viiden viime vuoden aikana, ja Suomi on kärkipäässä myös muslimien syrjinnässä. Liiton raportit todistavat, kuinka nuoret kokevat rasismin yhä arkipäiväisenä osana elämäänsä.

Kuitenkin, vaikka enemmistö suomalaisista uskoo, että rasismiongelma on vähäisin, todellisuudessa sen tunnistaminen ja konkretisoiminen on välttämätöntä. Jos rasistista väkivaltaa, syrjintää ja epätasa-arvoista kohtelua ei nähdä rasismiksi, mihin siis todella ollaan menossa?

Haastateltavani on pursunnut tunteitaan ja todennut, että monet hänen tuttavansa harkitsevat myös Suomesta lähtemistä. Tämä ajattelu, että maa ei ole niin idyllinen kuin sen markkinointi väittää, on yhä kasvava ongelma.

On todella aika myöntää, että Suomi voi olla rasistinen valtio, ja on aika ryhtyä toimiin tämän ongelman ratkaisemiseksi. Ilman rehellistä keskustelua emme voi edetä kohti parempaa, inklusiivisempaa tulevaisuutta. Mitä mieltä sinä olet? Kuuletko ympärilläsi puhuttavan näistä asioista?