Äskettäin uutisoimme, että viranomaiset varoittivat suurta DNA-testiyritystä 23andMe:n mahdollisesta kaatumisesta. Kalifornian viranomaiset kehoittivat asiakkaita kiireesti pyytämään geenitietojensa poistoa estääkseen niiden päätymisen konkurssipesän omaisuudeksi.

Vain päivä varoituksen jälkeen tämä ennustus toteutui, kun 23andMe ilmoitti siirtyvänsä selvitystilaan, joka Yhdysvalloissa tunnetaan Chapter 11 -menettelynä.

Vaikka yhtiöllä on mahdollisuus selvitä tästä kriisistä, sen ensisijaisena tavoitteena on suojella velkojien etuja. Tämä voi tapahtua joko myymällä yrityksen omaisuutta tai neuvotellen maksujärjestelyistä. Suurimpiin velkojiin kuuluvat niin lääketeollisuusyhtiöitä kuin tekoälyalan toimijoita, mikä tekee tilanteesta entistä monimutkaisemman.

23andMe itse on kuitenkin vakuuttanut, että asiakastiedot ovat tällä hetkellä turvassa. Tämä on toivottavasti totta, mutta yhtiön keräämät geenitiedot muodostavat todennäköisesti sen arvokkaimman omaisuusnäkökohdan. Mikäli tiedot myydään korkeimman tarjouksen tekevälle taholle, se voisi auttaa kattamaan merkittäviä velkoja. Kuitenkin asiakastietojen mahdollinen myynti nostaa esiin suuria kysymyksiä. Mitä tapahtuu henkilökohtaisille tiedoille, joille ei ole lainsäädännöllistä suojaa kansalaisia kohtaan? Yhdysvalloissa lainsäädäntö ei juurikaan tarjoa turvaa yksilöiden henkilötiedoille, mikä herättää huolia tietosuojasta ja eettisyydestä.

Lisäksi 23andMe:n konkurssi voi avata keskustelun DNA-testauksen eettisistä kysymyksistä laajemmin. Mitä ihmisten pitäisi tietää, ennen kuin he jakavat omat geenitietonsa? Onko yhtiöiden, kuten 23andMe:n, vastuulla suojata asiakkailleen tärkeät tiedot? Tämä tilanne toimii oivallisena muistutuksena siitä, että jokainen, joka harkitsee DNA-testin teettämistä, tulisi harkita tarkoin, mihin hän luovuttaa henkilökohtaisia tietojaan.