Mika Taanilan uusimman kokeellisen elokuvan nimi "Epääonnistunut tyhjyys" herättää mielenkiintoisia ja jopa hämmennystä aiheuttavia kysymyksiä. Jos tyhjyyden käsite näyttäisi epäonnistuvan, voimmeko enää edes puhua siitä? Tässä elokuvassa nämä kysymykset nousevat jännittäviksi pohdinnoiksi, sillä elokuvalla ei ole varsinaista juonta. Tämä saattaa aluksi tuntua oudolta, mutta elokuvan seuraaminen voi avata katsojalle uusia näkökulmia.

Elokuva keskittyy pääasiassa kiinteästi kilpikonnan ja näyttelijä Ariane Tretowin kesäelämään. Hänen aktiviteettinsa, kuten jumppaaminen ja kalliokiipeily, tarjoavat katsojalle näkymän arkeen, mutta samalla se on vain taustaa elokuvan kokeelliselle luonteelle. Ohjaaja Taanila hyödyntää Jussi Eerolan kuvaustekniikoita ja lämpökameraa, mikä tuo elokuvalle visuaalista ainutlaatuisuutta – mustavalkoisessa esityksessä on oma viehätysvoimansa.

Kerronnan rytmiä tukevat Harry Salmenniemen dadalta vaikuttavat tekstiplanssit sekä elektroninen musiikki, jota ovat luoneet saksalainen Nika Soni ja ruotsalainen Klara Lewis. Tämä huolellinen yhteistyö antaa elokuvalle syvyyttä ja luonteen, joka voi herättää vahvoja tunteita.

Mika Taanilan aiempi työ tunnetaan kokeellisista elokuvista sekä musiikkivideoista, mutta "Epääonnistunut tyhjyys" vie katsojan vastuulliseen kokeilun maailmaan. Voimiaan kuitenkin yhdistellen se edustaa puhtaasti kokeellista taide-elokuvaa, ja varmasti löytää oman, vaikka pienen, yleisönsä joka arvostaa syvällisempää taiteellista ilmaisua.

Tällaiset elokuvat voivat kuitenkin jakaa mielipiteitä. Useat katsojat saattavat nähdä ne rahan haaskuksina tai tylsinä tekotaiteena. Silti "Epääonnistunut tyhjyys" avaa keskustelua. Se haastaa perinteiset taidekäsityksemme, tarjoamalla virkistävän erilaisen näkökulman nykytaiteeseen. Voisi jopa väittää, että tällaisille teoksille on ehdottomasti paikkansa taidemuseoiden näyttelyissä, joissa ovat avaruuden ja ajan kysymykset käsittelyssä.

Elokuvan arvioiminen tavanomaisilla mittareilla on hankalaa, joten kolmella tähdellä voisi todeta elokuvan olevan turvallinen vaihtoehto. Katsojien erilaiset kokemukset ja tulkinnat voivat kuitenkin johtaa niin yhden kuin viiden tähden arvioihin, mikä on rikastuttavaa ja osoittaa taiteen monimuotoisuuden.

Yhdistelemällä lämpimän inhimillisyyden ja taiteen kokeellisuuden, Taanila onnistuu luomaan miettimisen arvoisen teoksen, joka saattaa jäädä katsojan mieleen pitkäksikin aikaa. Olisiko juuri tämä syy, miksi "Epääonnistunut tyhjyys" herättää niin paljon keskustelua ja kiinnostusta?