Nokian matkapuhelinbisneksen romahtaminen vuosina 2009-2013 on yksi Suomen taloushistorian suurimmista katastrofeista. Ex-pääministeri Esko Aho (kesk), joka toimi Nokian yhteiskuntasuhteista vastaavana johtajana, pohtii tuoreessa teoksessaan "Hetki lyö" (Otava) yhtiön taustalla vaikuttaneita tekijöitä, joiden mukaan "Nokia oli tuomittu häviämään."

Aho aloitti Nokialla juuri kriisin kynnyksellä, jolloin Nokia hallitsi ylivoimaisesti matkapuhelinmarkkinoita vuosina 2007 ja 2008. Samaan aikaan Apple julkaisi iPhonensa, ja Googlen Android-käyttöjärjestelmä oli vasta kehitysvaiheessa. Kuitenkin kriisin alkaessa Nokia alkoi jatkuvaan kustannusten karsintaan kilpaillakseen heikentyvillä markkinoilla.

– Pian kävi ilmi, että ongelmat juonsivat juurensa syvälle. Apple oli kehittänyt täysin uudenlaisen konseptin, johon Nokia ei pystynyt vastaamaan, Aho kirjoittaa.

Ahon mukaan Nokian menestystarinan hiipuminen on esimerkki siitä, kuinka aikanaan voitokas malli voi muuttua esteeksi tulevaisuuden menestykselle. Hän varoittaa, että yrityksillä on taipumus jäädä vanhan menestystarinan kahleisiin.

Kriisin syitä on puitu laajalti, mutta Aho kritisoi syyllisten etsimistä. Hänen mukaansa romahduksen syyt voidaan tiivistää kahteen pääasetelmaan. Ensimmäinen teoria perustuu teknologiavalintoihin, joiden vuoksi Nokian voitokkuus olisi voinut jatkua, jos se olisi sijoittanut ajoissa uusiin käyttöjärjestelmiin. Toinen teoria puolestaan syyttää Nokian johtoa, jonka ylimielisyys mahdollisti kilpailijoiden nousemisen.

Aalto-yliopiston professori Timo Vuoren tutkimus vuodelta 2024 tarjoaa tuoreita näkökulmia tähän keskusteluun, syventyessään Nokian johdon tunne-elämään ja päätöksentekoon. Aho kuitenkin pitää tällaista selitystä kevyenä ja vahvasti ajankohtaisista syistä kiinni pitävänä.

Aho korostaa, että Nokia aloitti älypuhelinten markkinoiden johtavana valmistajana, mutta sen Symbian-käyttöjärjestelmän kilpailukyvyttömyys synnytti ongelmia. Kun Nokia viimein havaitsi ongelmat, peli oli jo menetetty. Hän kysyy, olisiko Nokian kohtalo voinut olla toisenlainen, jos se olisi kyseenalaistanut oman menestystarinansa aikaisemmin.

Aho huomauttaa, että syyt eivät olleet vain Nokian johdon virheissä, vaan myös Euroopan kyvyttömyydessä tarjota tarvittavaa ohjelmisto-osaamista ja digitaalisia markkinoita. Piilaaksosta oli tullut ylivoimainen ympäristö älypuhelinten kehittämiselle, ja Nokia jäi jälkeen.

Nokia yritti vastata haasteisiin useilla toimenpiteillä, kuten vaihtamalla toimitusjohtajaa. Olli-Pekka Kallasvuon jälkeen toimitusjohtajaksi tuli Stephen Elop, joka aloitti uuden strategian laatimisen. Nokia valitsi yhteistyön Microsoftin kanssa, mutta tämä siirto ei tuottanut toivottuja tuloksia, ja lopulta Microsoft osti Nokian matkapuhelinliiketoiminnan vuonna 2013. Toukokuussa 2016 Microsoft ilmoitti lopettavansa matkapuhelinten suunnittelun ja valmistuksen.

Kuka olisi voinut kuvitella, että entisestä markkinajohtajasta tulisi muisto maan päällä? Aho käsittelee myös, mitä olisi tapahtunut, jos Nokia olisi siirtänyt tutkimus- ja kehitystyönsä Piilaaksoon. Olisiko yhtiö voinut kiinnittää asiantuntevat resurssinsa ja kääntää alansa kehityksen suunnan?

Todellisuus on kuitenkin karu: Nokia oli tuomittu häviämään. Esko Ahon teos avaa uusia näkökulmia siihen, mitä todella tapahtui yhdelle Suomen suurimmista ylpeyksistä ja mitä tulevaisuus voi opettaa muille yrityksille.