Ilkka-Pohjalaisen päätoimittaja Markku Mantila on julkaisut uuden kirjan nimeltä 'Valehtelua, vakoilua ja valtiollista vaikuttamista', jossa hän paljastaa jännittävän tarinan siitä, kuinka Venäjä yritti värvätä hänet vakoilijaksi 2000-luvun alussa, kun hän toimi Suomen Espanjan suurlähetystössä Madridissa.

Mantilan matkassa on myös entisen tasavallan presidentin viestintäpäällikön Jouni Mölsän näkemyksiä. Avaamalla kirjan sisältöä Mantila kuvailee, kuinka värväysprosessi aloitetaan varovasti: ensin tapahtuu lähestyminen, jota seuraa vuosien ajan syvenevä suhde. Mantila ja Mölsä ovat eläneet kokemuksia, jotka olisivat voineet johtaa heidät hyvinkin vaarallisiin tilanteisiin.

Sergei Mikheevin tapaus

Erityisesti Mantilaa lähestyi Venäjän vakoilija Sergei Mikheev Madridissa. Mantila oli tuolloin suurlähetystön kolmannella portaalla, ja Mikheev esitti itsensä lehdistövihjyvänä, mutta hänellä oli todellisuudessa agenda, joka oli paljastunut mantilan silmissä.

Mantilan mukaan Mikheevillä tuntui olevan kiire ja epävarmuus omista toimistaan. Tämä herätti Mantilassa epäilyksiä siitä, oliko kyseessä todella ammattimainen vakoilija vai vain ”sinisilmäinen tollo”. Mantila kiinnostui Mikheevin toimista ja tiesi, että Suomen ulkoasiainhallinnossa oli muitakin mahdollisia värväyskohteita.

Mantila käytti etenemistä tilaisuutena keskustella aiheesta esimiehensä kanssa ja hankkia tarkat ohjeet Helsingin toimistolta. Hän sai ohjeita olla passiivinen ja kuuntelija, mikä oli elämyksellistä, mutta samalla myös omituisen pelottavaa.

Ensimmäinen lounastapaaminen

Kun Mantila viimein tapasi Mikheevin toukokuussa 2001, keskustelu keskittyi yllättäen Mantilan perheeseen ja henkilökohtaisiin asioihin. Mikheev halusi tietää, miten hänen työnsä Madridissa sujuu ja tarttui jopa henkilöharrastuksiin, kuten kalastukseen. Mantila oli yllättyneen varovainen, mutta myös tietoinen, että hän raportoi kaikesta Suomen turvallisuuskoneistolle.

Aluksi Sergei yritti kasata aineistoa, kuten julkista tietoa Suomen ja Venäjän suhteista, mutta pian asiayhteydet alkoivat kietoutua tiiviimmin yhteen. Mantila tunsi, että hän oli tasapainoilun partaalla, mutta tilanne oli merkillisesti myös jonkinlainen kunnianosoitus hänen työlleen. Kun keskustelut alkoivat kiertää entistä syvemmälle, pelko ja epäilyt alkoivat hiipiä Mantilaan.

Venäläisten pyyntöjen kasautuminen

Sergein pyyntöjen sarja jatkui. Hän halusi tietoa siitä, miten muut EU-maat suhtautuvat Venäjään ja erityisesti ohjelmien kehittämisestä eri maiden keskuudessa. Mantilalla oli tunne siitä, että venäläiset olivat alkaneet saada hänestä otetta. Lokakuussa 2001 Sergei jopa lahjoitti Mantilalle syntymäpäivälahjan, joka teki tilanteesta entistä epämiellyttävämmän.

Tilanne päättyi tammikuussa 2002, kun Helsingin johto päätti keskeyttää kaikki yhteydet Sergeihin. Mantila vietti vielä viimeiset hetket Sergein kanssa, ennen kuin kaikki päättyi. Viimeinen tapaaminen helmikuussa 2002 päätti hänen salaisen agenttiseikkailunsa Madridissa, jossa keskustelut olivat tuoneet esiin yllättäviä tietoja.

Kuten Mantila itse sanoo, vaikka hänen kokemuksensa oli ikimuistoinen, siitä puuttui elokuvamaisuus: ei ollut takaa-ajoja tai jännittäviä juonenkäänteitä. Kuitenkin salaisen palvelun elämän jännitys värittää hänen kertomustaan, joka tunkeutuu maailman tummimpiin nurkkiin ja julkisuuskuvan takana olevan todellisuuden.

Mantilan tarina on muistutus siitä, miten globaali politiikka, älylliset pelit ja henkilökohtaiset suhteet voivat tiivistyä ja luoda ainutlaatuisia, jopa pelottavia tilanteita yleensä rauhallisella ja turvallisella uralla.