Suomalaisen kilpauinnin tulokset tänä vuonna ovat olleet karut: neljät arvokisat ja vain yksi mitali. Ainoasta mitalista vastasi Veera Kivirinta, joka saavutti hopean 50 metrin rintauinnissa pitkän radan EM-kilpailuissa.

Sunnuntaina päättyneissä lyhyen radan MM-kisoissa nuoret uimarit, Laura Lahtinen ja Tomas Koski, herättivät toiveita finaalipaikoillaan, mutta kilpaileminen maailman absoluuttiselle huipulle on vielä haaste. Menestyminen lyhyellä radalla on hienoa, mutta tärkeämpää olisi onnistua olympiakontekstissa 50 metrin radalla.

Kuriositeettina voidaan mainita, että Pariisin olympialaisissa Suomi sai vain kaksi uimaria kisaan, eikä kumpikaan sijoittunut 16 parhaan joukkoon. Tämä herättää kysymyksen: onko suomalaisen uinnin taso riittämätön huippeihin verrattuna?

Tarina Hanna-Maria Hintsasta herää henkiin

Kuitenkin, lyhyen radan MM-kisojen myötä saimme muistutuksen suomalaisen uinnin menestyksestä, kun vuoden 2003 maailmanmestari Hanna-Maria Hintsa juhli 40-vuotissyntymäpäiväänsä. Hintsan voitto 50 metrin radalla on omaa luokkaansa suomalaisessa uinnissa, ja hän on yhä viimeisin suomalainen lyhyen ja pitkän radan MM-kultamitalisti.

Hintsa ei ole vain yksi saavutus, vaan hän on esimerkki hurjasta menestyksestä; vuosina 2003–2016 hän saavutti yhteensä 17 mitalia kansainvälisistä kilpailuista. Hänen uransa huippuvuosi oli 2008, jolloin hän ylsi mitalisijoille kolmessa arvokisassa. Hintsalta löytyy tuolta kaudelta seitsemän kymmenen parhaan aikaa 100 metrin vapaauinnissa.

Erityisesti mieleen painuu hänen nelossijansa Pekingin olympialaisissa, mikä on valtava saavutus kilpailussa, jossa on maailman parhaita uimareita. Verrattuna nykytilanteeseen, tämä tulos olisi ollut Suomen paras olympiasaalistus Pariisin olympialaisissa.

Hintsa itse arvostaa saavutuksiaan korkealle: "Olympialaisten nelossija on yhtä arvokas kuin maailmanmestaruus, sillä olympialaiset ovat vain kerran neljässä vuodessa," hän kommentoi.

Nuoruus ja omistautuminen urheilulle

Hintsan urassa on kaksi tärkeää oppituntia, jotka olisi hyvä omaksua suomalaisessa urheilukulttuurissa. Ensimmäinen on, että hän heittäytyi täysillä huippu-urheiluun, mikä tarkoitti, että nuorena kaikki energia keskitettiin uinnin kehittämiseen, opiskelun jäädessä taka-alalle. Nykyään monet nuoret urheilijat tasapainottavat urheilu- ja opiskeluelämäänsä, mutta joskus on tarpeen tehdä uhrauksia päästäkseen huipulle.

Tämä on erityisen tärkeää, kun mietimme, että monet kansainväliset huipputason urheilijat saavuttavat menestyksen nuorena. Esimerkiksi Norjan Jakob Ingebrigtsen ja Ruotsin Armand Duplantis ovat molemmat saavuttaneet aikuisurheilun huipun vain 17- tai 18-vuotiaana.

Hanna-Maria Hintsa voitti MM-kultaa 18-vuotiaana ja osoitti, että suomalaiset voivat olla maailman parhaita nuorina. Onko meillä tarpeeksi nuoria uimareita, jotka voisivat seurata hänen jalanjälkiään? Tämän kysymyksen äärellä uinnin tulevaisuus Suomessa on kova haaste, mutta myös mahdollisuus.