Kuninkaan kalmankalpeat kasvot, pitkät ja terävät leuanpiirteet sekä epilepsiaan viittaavat kohtaukset tekevät Kaarle II:sta Espanjan Habsburg-suvun viimeisen hallitsijan traagisen kuvan. Kaarle II:n elämä oli täynnä tuskaa ja kärsimystä, eikä vain hänen fyysisten vaivojensa vuoksi, vaan myös historiallisen insestin seurauksena, joka oli pitkään ollut osa hallitsijayhteisöjen arkipäivää.

Insesti, tai sukurutsa, on aiheuttanut geeniperäisiä sairauksia Habsburgien suvussa, joka vuosien saatossa harjoitti avioliittoja lähiomaisensa kesken. Kaarle II:n biologinen perimä oli suoraa seurausta näistä liitoista, ja jopa tuolloin hovissa pelättiin, että Kaarle oli ”kirottu” ja hänet oli auttamatta tuomittu surkeaan kohtaloon.

Kun Habsburgit alkoivat sulkea itsensä sisäpiireihinsä, he eivät vain keränneet valtaa ja rikkauksia, vaan kylvivät myös oman tuhon siemenet. Heidän sisäsiittoisuutensa johti perinnöllisiin sairauksiin, kuten Kaarlen tuskallisiin vaivoihin, jotka estivät häntä täyttämästä hallitsijan velvollisuuksiaan. Kaarle II kuoli 38-vuotiaana ilman perijää, jolloin Habsburgien espanjalainen sukuhaara sammui.

Kaarle II:n kohtalo ei ollut ainutlaatuinen. Historiassa on useita esimerkkejä, joissa hallitsijaluokkien insesti johti perhesiteiden heikentymiseen ja jopa suvun loppumiseen. Suomessa ja Ruotsissa insestiä käsiteltiin historiallisesti tiukasti, mutta kuninkaalliset tunsivat usein itsensä ylätasolle maallisten lakien ylle. Tämä johti siihen, että monet kuninkaalliset, kuten Egyptin faaraoiden perilliset, menivät naimisiin suoraan sukulaisensa kanssa.

Kuningatar Viktoria oli yksi merkittävimmistä esimerkeistä, joka oli tietoinen insestin vaaroista. Hänen perheensä kärsi hemofiliasta, sairautena, joka tappoi useita hänen jälkeläisiään ja merkitsi tragediaa koko hallitsijasuvun historiassa. Viktorian ja hänen puolisoonsa Albertin liitto jopa voimistui, mutta he olivat muhkean geeniperimänsä ansiosta samalla myös sairauksien kantajia.

Historiallisesti insestin kielteiset seuraukset tulivat yhä näkyvämmiksi 1900-luvun aikana. Kuninkaalliset alkoivat etsiä kumppaneita ulkopuolelta omista piireistään, ja läheisten sukulaisten väliset avioliitot alkoivat jäädä historiaan. Nykyisin myös monet nykyiset kuninkaallisvuodet, kuten Britannian kuningatar Elisabet II ja prinssi Philip, edustavat siirtymistä kohti enemmän sekoittumista kuninkaallisten sukujen rajojen yli.