Mielenterveys

Äidin sydäntä särkevät kertomukset siitä, kuinka hänen poikansa elämä romahti laitoksissa

Laitoksissa kasvavien nuorten tulevaisuus on synkempi, mitä useammin paikka vaihtuu. Jere, joka joutui psykiatriseen hoitoon vain 9-vuotiaana, vietti kuusi vuotta laitoksissa, ennen kuin hänen elämänsä päättyi traagisesti.

Vuosi 2024 oli talvisateinen ja kova. Jere oli juuri muuttanut uuteen kotiin ja pyysi äitiään, Katjaa, älä soittamaan hänelle – poika halusi juhlia rauhassa. Illalla Katja ja Jeren isoveli menivät käymään, mutta ovi ei avautunut. He pääsivät sisään vara-avaimella ja löysivät Jeren nukkuvan olohuoneen sohvalla, peiton alla. Kaikki ei ollut kohdallaan.

Katja yritti herätellä poikaansa, mutta Jere ei herännyt koskaan. Lopulta paljastui, että poika oli kuollut. Tämä traaginen hetki oli vain yksi osa pitkää ja surullista tarinaa.

Jere oli lapsena erittäin luova; hän piirsi ja kirjoitti runoja. Koulussa hän oli levoton ja passitettiin erityisluokalle. Huoli vain kasvoi, ja psykiatrin mielestä Jeren oli välttämätöntä aloittaa ADHD-lääkitys, vaikka diagnoosi oli kyseenalainen. Perhe pelkäsi lastensuojelun puuttuvan asiaan, ja he suostuivat lääkitykseen.

Ensimmäisen ADHD-lääkkeen jälkeen Jere sai kohtauksen, joka pelästi kaiken. Ambulanssi kiidätti hänet hoitoon, mutta lääkärien arvion mukaan poika oli vaaraksi itselleen ja muille. Laitoksissa Jeren psykologista tilaa tutkittiin, ja hänelle annettiin monia erilaisia lääkkeitä, joiden vaikutukset olivat järkyttäviä. Jeren tarina sisältää myös traagisia kokemuksia väkivallasta ja huostaantulosta; heikkolaatuinen hoito ja lapsen suojeleminen olivat jatkuvassa ristiriidassa.

Nuorin ikäryhmä, johon Jere kuului, kärsi vakavista mielenterveyden ongelmista ja oli vailla riittävää tukea tai asiantuntevaa hoitoa. Kun hän saavutti 16 vuoden iän, hänet päästettiin takaisin kotiin, mutta psykologiset haavat olivat jo syviä. Jeren unelmat opiskella kokiksi tavallisessa ammattikoulussa murskautuivat, kun hänelle kerrottiin, ettei hänen todistuksensa riittäisi. Jere eli häilyvässä maailmassa, jossa huolettomia päiviä ei ollut.

Suomalaisessa tutkimuksessa käy ilmi, että vain puolet vakavien mielenterveysongelmien vuoksi sairaalaan joutuneista nuorista suorittaa peruskoulun jälkeisen tutkinnon. Tämä tarkoittaa sitä, että järjestelmä epäonnistuu auttamaan nuoria, jotka kaipaavat enemmän tukea ja ymmärrystä. Samaan aikaan Jeren kaltaiset nuoret kamppailevat elämän syrjässä, jolloin koulutusmahdollisuudet käyvät yhä rajallisemmiksi.

Valitettavasti Jeren tarina ei päättynyt pelkästään hänen elämäänsä tai koulutukseensa, vaan se vierittää myös varjoa laitosten valvonnalle ja niiden toimintakäytännöille. Kansalaiset vaativat muutoksia, kun he huomaavat, että nuorille ei ole tarjolla riittävää suojaa tai hoitoa. Jere elää muistoissa, ja hänen äänensä vaatii reilumpaa ja inhimillisempää kohtelua kaikille nuorille, jotka kamppailevat samalla tavalla.

Nyt, vuotta myöhemmin, kynttilät palavat Jeren muiston kunniaksi, ja hänen äitinsä sydämessä on ikuisesti kaipaava tyhjyys. Jeren tarina on muistutus siitä, miten tärkeää on jatkuvasti taistella parempien olosuhteiden puolesta nuorille, jotka tarvitsevat apua ja huolenpitoa.