Tapio Korjus, 63, on nousemassa Olympiakomitean puheenjohtajaksi, mutta hän kohtaa ennennäkemättömän tilanteen, sillä vain päivät ovat jäljellä puheenjohtajavaaliin ilman uskottavia vastaehdokkaita.

Vielä neljä vuotta sitten Suomen huippu-urheilussa oli neljä kilpailijaa: Jan Vapaavuori, Ilkka Kanerva, Sari Multala ja Susanna Rahkamo-Kokko. Tämä muutoksen puute hiljaisuudessaan huolestuttaa asiantuntijoita.

Iltalehden yleisurheiluasiantuntija Arto Bryggare kommentoi, että tämä kehitys heijastaa laajempaa kaaosta Suomen urheilupolitiikassa. Parisin olympiakisat ovat olleet kehityksen huippukohta, joka osoittaa alamäkeä jo pitkään jatkuneesta kierrosta.

Korjus on urallaan ollut keskiössä kiistellyssä Huippu-urheilun muutostyöryhmässä ja Olympiakomitean hallituksessa, mutta hänen viimeisin kampanjansa päättyi tappioon Riikka Pakariselle Suomen urheiluliiton puheenjohtajavaalissa keväällä 2023.

Bryggare painottaa, että Pakarinen todennäköisesti tukee Korjusta tällä hetkellä, mutta onko se riittävästi? Urheiluliitto on sitoutunut tukemaan keihäänheiton olympiavoittajaa, mikä on erityisen tärkeää hänen asemansa kannalta.

Korjus on äskettäin puhunut julkisuudessa siitä, että Olympiakomitean pitäisi panostaa enemmän huippu-urheiluun, mutta Bryggare pitää tätä outona. Suomalaiset urheiluvaikuttajat ovat esittäneet, että huippu-urheilu tulisi irrottaa Olympiakomiteasta, ja asiantuntijat pelkäävät, että tämän seurauksena 'Tapsan maailma' saattaa kaatua.

Bryggare korostaa, että Korjuksen tulisi keskittyä enemmän siihen, mitä tapahtuu Suomessa urheilun kentällä. Hänen mielestään Olympiakomitean pitäisi palvella jäsenjärjestöjä ja urheiluseuroja, eikä olla niiden yläpuolella.

Suomalaisen urheilun perusta on urheiluseurojen toiminnassa. Mikäli lajiliitot ovat elinvoimaisia, myös urheiluliike on vahva. Olympiakomitean tulisi toimia tukea tekevästi tämän rakenteen ympärillä. Bryggare kannattaa kapinaryhmän ideaa erillisen huippu-urheiluorganisaation perustamisesta, joka voisi keskittyä hallituksen pienentämiseen kohtuullisilla resursseilla, jotta urheilijat ja valmentajat saisivat työhönsä rauhaa.

Ongelmana on kuitenkin se, että kysymys huippu-urheiluorganisaation perustamisesta on edelleen auki. Eikö Olympiakomitean huippu-urheilu yksikkö alun perin perustettu juuri tätä tarkoitusta varten? Huippu-urheiluyksikössä resurssitarpeet ja hallinnan kasvu ovat olleet valtavat, ja Bryggare myöntää, että siellä on myös tehty hyvää ja perustavaa työtä.

Ehdotukset eivät jääne vain puheentasolle, sillä Iltalehti julkaisi laajan selvityksen Olympiakomitean taloudesta viime keväänä. Oletettavaa on, että vuoden 2024 toimintasuunnitelmassa huippu-urheilu yksikölle on laadittu noin 5,33 miljoonan euron budjetti, josta neljä miljoonaa on suunnattu suoraan huippu-urheiluun.

Lisäksi yli miljoona euroa menee toimintakuluihin, ja kisakuluiksi on budjetoitu 1,98 miljoonaa euroa. Parisin olympiakisat tulevat nielemään merkittävän osan tästä budjetista.

Miltä suomalaisen urheilun tulevaisuus näyttää, kun suuria päätöksiä on tulossa? Onko Korjuksen aika tehdä muutoksia, ja kykeneekö hän johtamaan Suomen urheilun uudelle aikakaudelle? Tämä mielenkiintoinen kehityskulku tulee varmasti herättämään laajaa keskustelua Suomen urheilupiireissä.