Norjan politiikan kentällä kuohuu, kun kaksi hallitsevaa puoluetta, työväenpuolue ja keskustapuolue, ovat ilmoittaneet haluavansa lopettaa sähkön myynnin Tanskaan vuoteen 2026 mennessä. Tämä päätös, mikäli se toteutuu, voisi aiheuttaa suuria häiriöitä Euroopan energiakaupassa, erityisesti Saksassa, joka on riippuvainen Norjan tuontienergiasta.

Norjan hallituksen uudet suunnitelmat herättävät kysymyksiä siitä, miten energiakriisi vaikuttaa naapurimaihin. Saksa, joka on jo joutunut luopumaan halvasta venäläisestä kaasusta, saattaa kohdata entistä suurempia haasteita, mikäli sähkön vienti Norjasta vähenee tai loppuu.

Tällä hetkellä Norjan ja Tanskan välille suunnitellaan uutta kaapelia, mutta kysymys herää, ovatko investoinnit todella Norjan edun mukaisia. Polemiikka on voimistunut erityisesti, kun sähköhinnat ovat nousseet Norjassa hurjaa vauhtia, ja torstaina hintahuippu kiipesi lähes 90 senttiin kilowattitunnilta – korkeimmilleen 15 vuoteen.

Samaan aikaan Suomessa pörssisähkön hinta on ollut vain neljä senttiä kilowattitunnilta, mikä herättää kiinnostusta siihen, kuinka tämä vaikuttaa paikalliseen energiamarkkinaan.

Energia-alan asiantuntija Jukka Leskelä huomauttaa, että Norjan sähkön vienti ei ole syynä hintojen nousuun Suomessa, vaan markkinahinnat ovat korkeita muualla Euroopassa. Norjan hintahuipuista huolimatta vienti ulkomaille on ollut kannattavaa, koska esimerkiksi Saksassa sähkön hinta on ollut jopa Norjaa kalliimpaa.

Suomi kuuluu pohjoismaiseen sähköpörssialueeseen yhdessä Norjan kanssa, ja näin ollen Norjan mahdolliset vientirajoitukset huolestuttavat myös suomalaisia. Leskelä korostaa, että Norjan poliittiset keskustelut sähkön viennistä kaipaavat laajempaa perspektiiviä, sillä Norjan tulevaisuuden suunnitelmat merituulivoiman ja vedyn tuotannon lisäämiseksi tarvitsevat ehdottomasti toimivia sähköverkkoyhteyksiä.

Jos Norja päättää rajoittaa vientiään, se voi johtaa siihen, että poikkeuksellisen halpaa sähköä jää enemmän Pohjoismaihin, mikä teoriassa voisi laskea hintoja, mutta käytännössä tämä ei ole niin yksinkertaista. Rajoitteet sähköverkkojen kapasiteetissa voisivat estää toimivan markkinatalouden kehityksen.

Leskelä huomauttaa, että Norja tarvitsee siirtoyhteyksiä myös sähkön tuontiin, jolloin tilanne on ristiriitainen. Hän varoittaa, että jos Norja irtautuu sähköpörssijärjestelmästä, seuraukset olisivat merkittäviä monille eurooppalaisille maille, joiden energiapolitiikka olisi uhattuna.

Suomi puolestaan kehittyy nopeaa vauhtia uudistuvan energian, erityisesti tuulivoiman, parissa. On mahdollista, että tänä vuonna Suomi saavuttaa historiallisen käännekohdan sähkön omavaraisuudessa, mutta siihen liittyvät haasteet saattavat kasvaa, mikäli sähkön vientihalu muuttuu suuremmaksi ja paikallinen tuotanto ei riitä kattamaan omaa kysyntää.

Kysymys kuuluu: miten Suomi valmistautuu pienenevään elektroniikkasähkön viennin mahdollisuuteen ja sen mahdolliseen aiheuttamaan tyytymättömyyteen kansalaisten keskuudessa? Leskelä toteaa, että jatkossa tulevat yksinkertaiset ratkaisut eivät riitä, ellei energian tuotantoa ja käyttöä suunnitella kestävästi niin, että hyöty ei jakaudu epätasaisesti eri alueiden entrepreuneille ja kansalaisille.