Kansalaisten mielipiteet ovat selkeät: sosiaali- ja terveyspalvelut ovat huhtikuun kunta- ja aluevaalien keskeisin kysymys. Etenkin vanhusten, jotka käyttävät palveluja eniten, aktiivinen äänestäminen nostaa sosiaali- ja terveysasioita jälleen valtavaan poliittiseen keskusteluun ennen vaaleja.

Eduskunnassa ja vaalitenteissä eri puolueet, jotka ovat olleet mukana soten toteuttamisessa eri vaiheissa, syyttävät ja uudelleenarvioivat toistensa toimia. Erityisesti keskustelu keskittyy mahdollisiin lisäleikkauksiin ja siihen, voidaanko näistä kertoa ennen vaaleja.

Suomessa sosiaali- ja terveyspalveluissa esiintyy monia ongelmia, jotka käyvät ilmi sosiaali- ja terveysministeriön (STM) tuoreesta selvityksestä. Esimerkiksi kiireettömän erikoissairaanhoidon järjestäminen on vaarantunut eri hyvinvointialueilla. Helsingissä ja Hus-yhtymässä tilanteen on raportoitu olevan erityisen huolestuttava lain määrittämien aikarajojen osalta.

Mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivien lasten ja nuorten palvelut ovat STM:n mukaan vakavassa vaarassa kaikilla hyvinvointialueilla, mikä on huolestuttava merkki yhteiskuntamme tilasta. Vanhustenhoidossa on myös raportoitu vakavia ongelmia. Kaiken lisäksi STM on korostanut, että kiireellinen ja päivystyksellinen hoito toimii tällä hetkellä hyvin eri puolilla Suomea.

Samaan aikaan erikoissairaanhoidon raskainta hoitoa on suunniteltu keskittävän entistä harvempiin sairaaloihin, mikä herättää kysymyksiä hoidon saatavuudesta. Sote-menot kasvavat jatkuvasti, ja leikkauksia sekä priorisointia on pakko tehdä, mikä rajoittaa palveluiden kattavuutta.

Petteri Orpon (kok) hallitus on pyrkinyt jatkamaan edeltäjiensä, Antti Rinteen (sd) ja Sanna Marinin (sd), laatimaa sote-mallia, samalla kun se yrittää leikata miljardien kustannuksia. Rinteen ja Marinin hallituksen sote-rahoitusmalli on saanut paljon kritiikkiä, eivätkä sen heikkoudet ole jääneet huomaamatta – kunnalliset alibudjetoinnit ovat johtaneet siihen, että hyvinvointialueet ovat kärsineet taloudellisista ongelmista.

Indeksit, joita käytettiin hyvinvointialueiden rahoittamiseen, eivät ole onnistuneet kattamaan korkeaa inflaatiota tai palvelutarpeen kasvua, mikä on johtanut miljardiluokan alijäämiin.

Rahoitusmallin ongelmat näkyvät myös siinä, että joillakin alueilla on onnistuttu saamaan lisärahoitusta pumppaamalla diagnoosien määrää, mikä entisestään kasvattaa eriarvoisuutta eri hyvinvointialueiden välillä. Tämä voi johtaa siihen, että tietyiltä alueilta siirretään rahoitusta toisiin, jolloin osa alueista jää täysin ilman riittävää tukea.

Tämän seurauksena sosiaali- ja terveyspalvelujen leikkaukset ovat jo monilla alueilla lainvastaisia – ja huolestuttava tilanne koskettaa erityisesti ikäihmisiä, jotka ovat jääneet ilman ympärivuorokautista hoitoa. Monilla alueilla ei edes toteuteta palvelutarpeen arviointia, mikä estää pääsyn hoitojonoon.

Kansalaiset kysyvät: tarvitsemmeko jälleen yhden uudistuksen? Meidän tulee vaatia parempaa rahoitusmallia, palveluiden priorisointia ja luottamusta siihen, että sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmä toimii kunnolla. Ennen kaikkea Suomi tarvitsee vahvempaa talouskasvua ja työllisyyttä, muuten sote-laivakin uhkaa uppoamista. Poliittisten puolueiden ennemmin kuin vaalikampanjointi ja pisteiden keruu, olisi keskitettävä huomio sosiaalipalveluiden kehittämiseen, jotta jokaisella suomalaisella olisi pääsy tarvitsemiinsa palveluihin.