Levoton Tuhkimo -elokuvassa pureudutaan Pertti Niemisen eli Neumannin elämään, esittäen tarinan, joka yhdistää totta ja fiktiota. Elokuvassa on tärkeää ymmärtää Dingon historia ja sen merkitys suomalaiselle musiikille. Kuten monilla musiikkihistorian suurilla nimillä, Dingon tarinassa on niin nousuja kuin tuhoja, sukupolvien välistä kuilua ja vahvaa kaipuuta hyväksyntään.

Elokuva on saanut kritiikkiä siitä, että se saattaa jäädä pintapuoliseksi, mutta se onnistuu silti herättämään kiinnostusta Neumannin persoonasta. Kuka on tämä mies, joka hallitsi niin lavaa kuin itse bändin ulkoista ilmettään? Vastaus on monivaiheinen: Neumann oli lahjakas, mutta myös voimakkaasti omaa brändiään luova artisti. Hänen lähestymistapansa musiikkiin, sekä lavapreesenssi, ovat tehneet hänestä legendan.

Saku Taittonen, Etelä-Pohjanmaalta kotoisin oleva nuori näyttelijä, tuo Neumannin roolissa esiin nuoren miehen sisäisen myllyn. Hän on yksi niistä harvoista, jotka pystyvät esittämään porilaismurren niin aidosti, että katsojat tuntevat sen voiman ja rytmin. Taittonen on opiskellut murretta tarkasti, ja hän onnistuu vangitsemaan porilaisten kielen vivahteet elokuvassa. Tämä kuvaa hienosti myös porilaista kulttuuria, joka on jännittävää ja omintakeista.

Musiikki on elokuvassa keskeisessä roolissa, ja Dingo on tietenkin vahvasti läsnä. Elokuvan aikana kuullaan useita bändin tunnetuimpia kappaleita, ja itse asiassa musiikkivideohtavia kohtauksia on leikattu elokuvan mukaan, mikä tuo lisäenergiaa. Aitojen Dingo-keikkojen tallenteet ovat herättäneet katsojissa nostalgiaa ja muistoja ajasta, jolloin rokkimeiningit olivat huipussaan. 1980-luvun musiikkibusiness, jossa riitti yksi televisioesiintyminen tekemään bändistä supertähden, tuntuu melkein uskomattomalta nykypäivänä.

Erityistä huomiota herättää myös elokuvan hahmojen moniulotteisuus, esimerkiksi Elias Salosen esittämät hahmot. Hän tuo mukanaan huumoria ja tarkkuutta musiikkimanagereiden maailmaan, joka oli erilaista kuin nykyisin. Lasse Norresin hahmo on niin karikatyyrimäinen, että se saa nauruhermot hilpeäksi.

Katsojana saa pohtia fanikulttuurin vaikutusta ja sen äärimmäisiä ilmenemismuotoja. Mistä tämä fanituksi tulemisen hurma ja samaan aikaan uhkaava energia kumpuavat? Dingo-huumasta tulee elävänä esimerkki siitä, kuinka idolointi saattaa ylittää kohtuuden rajat.

Elokuvassa ei ainoastaan nosteta esille musiikin voimaa, vaan se sivuaa myös sitä haurasta rajaa, jossa faneiksi tuleminen voi muuttua vaaralliseksi. Dingo-tunnelma on elävä, ja elokuvan voima on katsojalla sen parissa. Jos kaipaat monta asiaa yhdessä – naurua, liikuttumista, ja mielenkiintoista musiikinhistoriaa – Levoton Tuhkimo on juuri se elokuva, jota et halua unohtaa!