Sofia Majuri, 48, on viettänyt nuoruutensa pelossa ja epävarmuudessa. Hänen lapsuutensa oli täynnä haasteita, johtuen äidin vaikeasta elämäntilanteesta. Äidin vakava laiminlyönti ja kaltoinkohtelu pakottivat Sofian viettämään aikaa eri lastenkodeissa jo varhaisessa iässä.

Jo kaksiviikkoisena Sofia joutui lastenkotiin, mutta äiti sai hänet aina takaisin. "Se oli kuin siksak-kuvio", Sofia kuvailee vaikeaa suhdettaan äitiinsä.

Sofian varhaiset vuodet eivät olleet vain äidin ongelmien varjossa, vaan myös vanhempien erolla oli suuri vaikutus hänen elämäänsä. Vanhemmat erosivat, kun Sofia oli vain puolivuotias, ja äiti pelotteli häntä isän mahdollisuudesta kaapata hänet Suomeen.

Sofia kasvoi eristyksissä, kaukana akateemisesti koulutetusta isästään. Hän sai tietää, että isä oli avioitunut uudelleen Pakistanissa ja muuttanut Yhdysvaltoihin. Sofia oli 10-vuotiaana lastenkodissa, jossa hän yritti itsemurhaa isäpuolen itsetuhoisuuden ja äidin jatkuvien riitojen vuoksi.

14-vuotiaana, ollessaan sairaalassa itsetuhoisuuden vuoksi, Sofia päätti riistäytyä äidin ja lastensuojelun vaikutuspiiristä. Tämä karkumatka johti uskomattomaan seikkailuun, kun hän etsi isäänsä ja lähetti etsintäpyynnön ihmisoikeusjärjestölle Pakistanissa.

Neljä kuukautta karussa oltuaan isä saapui Suomeen. Sofia väitti, ettei voinut elää äidin kanssa, mutta ei halunnut palata lastenkotiin. Isä ja tytär matkustivat ensin Ruotsin kautta ja sitten Pakistaniin, missä Sofia joutui kohtaamaan yllättävät haasteet, kun isä ehdotti hänen naittamistaan.

Sofia koki kulttuurisokin ja eristyksen näkyen isänsä perheessä, jossa häntä pakotettiin noudattamaan muslimikulttuuria. Hänellä ei ollut mahdollisuutta kommunikoida suomeksi puhuvien ystäviensä kanssa, ja elämä Rawalpindissä alkoi tuntua vankilalta. "Olin paljon neljän seinän sisällä, ja koin itseni vangituksi", hän kertoo.

Sofia onnistui lopulta lähettämään avunpyyntökirjeen äidilleen, mikä johti neuvotteluihin hänen palauttamisestaan Suomeen. Hän palasi takaisin vain puoli vuotta Pakistaniin, joka oli traumaattinen, mutta myös opettavainen kokemus. "Se oli täysi helvetti, mitä olen kokenut", Sofia toteaa.

Suomessa palattuaan Sofia asui äidin luona, ja myöhemmin hän muutti erilaisiin lastenkoteihin. Hän kävi läpi identiteettikriisin ja etsi paikkaansa. 18-vuotiaana Sofia meni naimisiin, ja vaikka hän kaipasi perhesiteitä, liitto kariutui ja johti jälleen vaikeuksiin.

Sofian elämässä tapahtui käänne, kun hän menetti tyttärensä yhteishuoltajalle, joka vei lapsen Pakistanin matkaan, minkä Sofia kuvasi äidin painajaiseksi. Tytär koki myöhemmin vaikeuksia ja päätyi lastenkotikeen, mikä murtui Sofiaa vielä enemmän.

Sofia puolestaan löysi rauhaa eläinrakkaudesta ja kissanäyttelyistä, joissa hän on mukana. "Rakkaat kissat ovat tuki ja turva", hän kertoo. Toiveena on, että hän ja hänen tyttärensä voisivat rakentaa välinsä uudelleen, mutta menneisyyden traumat varjostavat yhä heidän suhdettaan.

Sofia Majurin elämänpäiväkirja on täynnä tuskaa, mutta myös toivoa. "Olen oppinut, kuinka tärkeää on löytää oma itsensä ja rakastaa", hän päättää. Hänen tarinansa on todistus sinnikkyydestä ja rohkeudesta, joka inspiroi monia.