Kaksi karttakuvaa näyttävät Ukrainan maaperän mineraalivarantojen muutoksen aikojen saatossa. Erityisesti Ukrainan kilpi, joka ulottuu luoteesta kaakkoon koko maan yli, on strategisesti tärkeä alue mineraalivarantojen osalta. Vaikka Ukraina on profiloitunut merkittävänä raaka-aineiden tuottajana, EU:n kiinnostus niiden hyödyntämiseen on jäänyt vähäiseksi verrattuna esimerkiksi Venäjään tai China.

Ukraina on yksi maailman johtavista mineraaliraaka-aineiden tuottajista, jonka rautapitoiset kvartsiittiesiintymät ovat mittavat. Rautamalmin ja mangaanimalmin tuotanto kattaa 4% ja 10% maailman keseluvusta. Lisäksi Ukraina tuottaa 4% maailman grafiitista, 18% kaoliinista ja 2% uraanista. Näitä mineraaleja käytetään laajasti teollisuudessa, erityisesti teräksen valmistuksessa ja akkuteollisuudessa.

Ukrainan kilven pinta-ala on noin 200 000 neliökilometriä, joka kattaa monia tärkeimpiä mineraaliesiintymiä. Kivihiilivarat ovat myös mittavat, mutta fossiilisten polttoaineiden käyttö on vähenemässä globalisaation myötä. Ukrainalla olisi mahdollisuus hyödyntää resurssejaan myös modernin teknologian, kuten litiumin, kaivua varten, joka on välttämätön esimerkiksi sähköautojen akkujen valmistuksessa.

EU:n Critical Raw Materials Act -asetuksessa, joka otettiin käyttöön vuonna 2024, tunnistetaan strategisesti tärkeät ja kriittiset raaka-aineet. EU:n riippuvuus kriittisistä metalleista, kuten litiumista, on suurempi kuin monilla muilla alueilla. Varoja tuodaan valtaosalta Kiinasta, joka on lähes 98% kansainvälisestä tuotannosta. Venäjä ja Kiina ovat jo aikaisemmin osoittaneet voimakasta halua siirtää näitä kriittisiä varoja omiin tarpeisiinsa.

Euroopan komissio on voiced utusoitu arvion, että Kiinan riippuvuus litiumista, magnesiummetallista ja muista harvinaisista maametalleista on lähestulkoon täydellinen. Mikäli Kiina päättää estää raaka-aineiden viennin, se aiheuttaisi vakavia ongelmia Euroopan teollisuudelle.

Ukrainan mineraalivarantojen suojelemisessa ja hyödyntämisessä on myös kysyntä, jota EU ei ole kyennyt takaamaan omalla toiminnallaan. Suurempia investointeja olisi voitu tehdä jo aikaisemmin, mutta byrokratia ja poliittiset päätökset ovat päässeet esteeksi. Jotta EU voisi turvallisesti irrottautua Kiinan hallinnasta, sen tulee kehittää omia resurssivarastojaan nopeasti.

Ukrainan titaanivarannot ovat Euroopan suurimmat, mutta niiden käyttöönottaminen ja kaupallistaminen on jäänyt toistaiseksi löyhäksi. Ranskalainen teollisuus riippuu erityisesti titaanista, joten EU:llakin olisi tarvetta Ukrainasta saataville strategisille materiaaleille. Kuitenkin, Ukrainan alueen hallinta Venäjän toimesta tekee tämän hankalaa.

Ukrainalla on lisäksi suuri määrä litiumia, jota käytetään akkuvalmistuksessa. Litium on yksi tärkeimmistä raaka-aineista uuden sähköistetyn liikennesuunnitelman mukaan. EU:n pitäisi investoida voimakkaasti Ukrainaan saadakseen varmoja toimittajia, jotta se kunne jäädä eroon Kiinan ja Venäjän uhista.

Yhteenvetona voidaan todeta, että Ukrainan strategisten metallien hyödyntäminen ei ole vain kansallinen kysymys, vaan se koskettaa laajemmin Euroopan unionin teollisuuden tulevaisuutta. Miksi EU ei toimi? Kysymys on nykytilanteen selkeästä uhasta, ja onkin aika siirtyä sanoista tekoihin.