Harri István Mäellä, 56, oli nuoresta pitäen ollut monessa mukana. Teatteriohjaajana hän oli tottunut ohjaamaan useita näytelmiä samaan aikaan ja löysi aina aikaa rakastamalleen taiteelle. Toiminta oli hänelle paitsi työ, myös intohimo, ja työpäivät venyivät usein pitkiin tunteihin.

Kuitenkin kiireisen kevään aikana Harrin keho alkoi viestittää ongelmista. Hänen olonsa oli pitkään ollut poikkeuksellisen väsyneen — kuin hänellä olisi ollut painava säkki harteillaan, esteenä normaalille liikkuvuudelle. Hän kaipasi jatkuvasti vettä ja ajatteli, että terveysasiat ehtisi hoitaa paremmalla ajalla. Kuitenkin vaaralliset oireet hiipivät vaivihkaa hänen elämäänsä.

Lopulta näytöksessä yksi päivä ollessaan niin huonossa kunnossa, että hänen oli pakko kella makuulle, aika sairaalalle tuli väistämättömäksi. Harri varaasi ajan lääkärille ja hänen vaistonsa kertoivat, että kyseessä voisi olla diabetes. Terveyskeskuksessa verikokeista selvisi karu totuus: verensokeri oli huimaavat 21, mikä vaati välittömiä toimenpiteitä.

"Olin täysin valmistautumaton viettämään aikaa sairaalassa", Harri muistelee. Hän haki mukaansa rakkaan nallekaverinsa Bubu-nallen ja Dostojevskin romaanin. Pian hän kuitenkin ymmärsi, että romaani oli liian raskasta luettavaa sairaalassa, ja vaihtoi lukemisensa Masi-sarjakuviin.

Sairaalassa Harri sai diagnoosikseen tyypin 2 diabeteksen. Hoidon etsiminen kesti aikaa, ja hän oppi pistämään itseensä insuliinia. "Se ei ollut helppoa, mutta ymmärsin, että opettelu oli pakollista", hän sanoo. Harri oppi pistämään itseään jo seuraavana päivänä ja otti hoitonsa tosissaan.

"Diabeteksen myötä identiteettini muuttui täysin. Mittausten mukaan työkykyni oli laskenut 44 prosenttia. Ensi-iltojen suunnittelu vei aikaa, ja lääkärin mukaan täysipäiväinen ohjaaminen ei ollut enää mahdollista", hän kuvailee tilannetta. Harrista tuntui, että hänen elämänsä oli mennyt sivu suun ja hän alkoi kyseenalaistaa jokapäiväisiä valintojaan — sipsipussin ja suklaalevyn sijaan hänellä oli jatkuva tarve miettiä ruokavaliotaan.

Vaikka joskus elämäänsä diabeteksen kanssa hyväksyminen tuntui mahdottomalta, hän oppi vähitellen sopeutumaan uuteen elämäntapaan. Koronapandemia pakotti hänet miettimään elintapojaan entistä enemmän, ja hän oppi aikatauluttamaan elämäänsä tehokkaammin.

Erityisesti nyt, kun diabetesdiagnoosi oli sysäys uuteen elämään. Kaksi vuosikymmentä on kulunut, ja Harri on onnistunut kanavoimaan energiansa kirjoittamiseen ja uuden teatterin luomiseen. Tällä hetkellä hän uskoo, että diabeteksen myötä löytyi uusi suunta elämälle — sen sijaan, että se olisi pitänyt hänet vankeudessa, se antoi mahdollisuuden kasvaa ja kehittää itseään entistä enemmän.

Älä aliarvioi jatkuvaa väsyneisyyttä — se voi olla kehosi tärkeä viesti! Muista, että energia ja hyvinvointi ovat arvokkaimpia resursseja, ja niiden ylläpitoon kannattaa panostaa.