Uuden arkeologisen tutkimuksen myötä on noussut esiin yllättävää tietoa viikinkiajan pellavan käytöstä ja viljelystä. Pellavan siemenet tarjoavat mahdollisuuden öljyn puristamiseen, ja kasvin varsista voidaan valmistaa kuituja.

Tutkimustulokset viittaavat siihen, että pellavaa viljeltiin Pohjoismaissa jo yli 2000 vuotta sitten, mutta sen tarkka käyttötarkoitus ja viljelymenetelmät ovat olleet hämärän peitossa. Ahvenanmaalta löytyneet muinaiset ja palaneet pellavansiemenet ovat kuitenkin tuoneet lisävalaistusta aiheeseen.

Vuonna 1953 arkeologiset kaivaukset Tjudnäsissa paljastivat ainutlaatuisia pellavakakkuja, jotka kuitenkin unohtuivat museon kokoelmiin yli 50 vuodeksi. Tuoreessa tutkimuksessa arkeobotanisti Santeri Vanhanen ja meriarkeologian professori Kristin Ilves ovat tutkineet näitä löydöksiä uusilla menetelmillä.

Radiohiiliajoituksen perusteella pellavansiemenlöydöt voidaan ajoittaa viikinkiajalle, noin 900-luvulle. Tuolloin pellavasta pystyttiin puristamaan öljyä, jota käytettiin moniin tarkoituksiin, kuten rakennusmateriaalien käsittelyyn.

Nämä pellavakakut koostuivat hiiltyneistä siemenistä, ja niiden määrä oli yllättävä: yhteensä noin 100 000 siementä.

Kylmäpursitettua pellavaöljyä voidaan hyödyntää ravintona, mutta myös lasketaan, että lämmöneristetyllä öljyllä voisi olla muita käyttömahdollisuuksia.

Erityisesti pellavansiemenien hiiltyminen voisi johtua niiden puristamisesta, ja tutkijat uskovat, että öljy saatiin talteen esimerkiksi puun pintakäsittelyä varten.

Pellava on yksi maailman vanhimmista viljelykasveista, ja sen tiedetään olevan viljelyssä Lähi-idässä jo 10 000 vuotta sitten. Keski-Eurooppaan se saapui kivikauden aikaisen viljelykulttuurin mukana noin 7000 vuotta sitten. Kuitenkin Pohjoismaissa pellavan viljely alkoi vasta pronssikauden lopussa, noin 2500 vuotta sitten.

Suomessa vanhimmat löytyneet pellavat ovat 1800 vuoden takaa Salosta, ja nyt tutkimuksessa tutkittavat siemenet ajoittuvat viikinkiaikaan (880-1020 jaa).

Uudet havainto tutkimuksessa osoittavat, että viikinkiajan peltoihin on kuulunut myös nykyään harvinaisia rikkakasveja, kuten pellavaraiheinää ja pellavanvierasta, jotka ovat hävinneet Suomesta vähäisen pellavaviljelyn vuoksi.

Viikinkiajan asukkaat, erityisesti Ahvenanmaalla, lannoittivat luonnollisesti paitsi omia pellaviaan myös muita viljelykasvejaan, kuten vehnää, ohraa, ruista, kauraa ja hernettä. Lantaa kerättiin kotieläimiltä, mutta tutkijat arvelevat myös, että merilevää, kalanperkeitä tai hylkeen luita saatettiin käyttää lannoitteena.

Tämä uusi tutkimus avaa ikkunan viikinkiajan maatalousyhteiskuntaan ja paljastaa, kuinka edistyksellisiä he olivat viljelymenetelmissään. Jatkuvat kaivaukset ja tutkimukset varmasti syventävät ymmärrystämme näistä muinaisista kulttuureista.