Suomessa vanhojen metsien suojelun kriteerit pysyvät ennallaan, ja asiantuntijat ovat huolissaan siitä, että tiukat rajoitukset uhkaavat merkittävien luontoarvojen suojelua. Kriittiset äänet ovat nousseet esiin, sillä EU:n biodiversiteettistrategiaan ja luontokadon pysäyttämiseen liittyvä sitoutuminen on vaarassa jäädä pelkäksi sanoiksi.

Hallitus on saanut osakseen voimakasta kritiikkiä, kun julkistettu kriteeriluonnos ei muutoin kuin vähäisesti vastaa asiantuntijoiden esittämää palautetta. Uusista kriteereistä saatu tieto paljastaa, että niissä vaaditaan Etelä-Suomen vanhoilta havumetsiltä 100–140 vuoden ikää sekä huomattavaa määrää kuollutta puuta, mikä saattaa sulkea monet arvokkaat metsäalueet suojelun ulkopuolelle. Minimialueen koko on asetettu neljään hehtaariin Etelä-Suomessa ja kahdeksaan pohjoisempana.

Monet asiantuntijat pelkäävät, että tällaiset tiukat kriteerit eivät mahdollisesti suojele niitä metsiä, joilla on suurin tarve säilyttämiselle. Esimerkiksi Etelä-Suomessa, jossa luontoarvoiltaan tärkeää metsää on runsaasti, kriteerien täyttävät alueet ovat harvassa. Katiesäilyttääksemme ekosysteemit, metsien suojelun tulisi olla joustavampaa ja perustua laajempaan arvioon metsien biologisista arvoista.

Erityisesti tiedeyhteisön edustajat ovat olleet huolestuneita tiukoista ikä- ja lahopuukriteereistä, jotka jättävät taakseen monet potentiaalisesti arvokkaat metsäalueet. He ovat vaatineet kriteerien uudelleenarviointia ja joustavampaa lähestymistapaa suojelemiseksi.

Lisäksi hallituksen aiempi sitoutuminen varallisuudensuojaan vaikuttaa päätöksiin, mikä tekee asiasta entistä monimutkaisempaa. Ministerit Sari Essayah ja Kai Mykkänen ovat toistaneet, että suojelukriteerien tiukkuus johtuu huolesta puukaupan mahdollisista vaikutuksista, erityisesti yksityismetsissä. Vaikka kriteerit eivät virallisesti vaikuta valtion metsiin, ne voivat silti johdonmukaisesti rajoittaa resursseja, jotka voisivat muuten olla suojelun piirissä.

EU vaatii, että jäsenvaltioiden tulee laatia omat kansalliset kriteerinsä, ja Suomi on pahasti myöhässä aikarajoista, jotka olivat voimassa jo toissa vuonna. Oikeuskanslerin tarkistusprosessit ovat viivästyttäneet päätöksiä, mutta nyt on aika reagoida ja löytää ratkaisuja, jotka palvelevat sekä luontoa että taloudellisia intressejä. Suojeluvaihtoehtojen etsiminen ja vapaaehtoisten suojelusopimusten kannustaminen yksityismetsänomistajille voisi olla askel oikeaan suuntaan.

Onko hallituksen tahdossa oikeaa tahtotilaa luontokadon pysäyttämiseksi? Tämä kysymys on tärkeä ja vaatii pysyvää huomiota ja toimintaa.