Suomi on viime viikkoina joutunut tärkeiden ulkopoliittisten kysymysten äärelle, jossa sisäpoliittiset voimatasapainot ovat vaikuttaneet ratkaisevasti maan kansainväliseen linjaan.

Perussuomalaiset ovat nostaneet esiin identiteettipolitiikan sukupuolivähemmistöjen oikeuksilla, samalla kun kristillisdemokraatit ovat puolustaneet Israelin toimintaa jopa raamatullisin perustein. Tällaiset näkemykset ovat jättäneet varjoonsa hallituksen aikaisemmin sovitut linjaukset ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.

Esimerkiksi ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps.) päätti olla tukematta seksuaalivähemmistöjen oikeuksia Ukrainassa, ja kristillisdemokraatit näyttävät olevan haluttomia tuomitsemaan Israelin laittomia siirtokuntia tai edes keskustelemaan Palestiinan tunnustamisesta. Tämä kaikki on tapahtunut perussuomalaisten tukemana.

Presidentti Alexander Stubbin tavoite luoda keskusteleva ja avoin ulkopolitiikan linja on törmännyt todellisuuteen, jossa hallituspuolueet eivät tunnu samanmielisiltä. Ongelmat ovat nousseet esiin erityisesti hallituksen sisäisissä keskusteluissa, joissa Stubb on nostanut esiin toteutuvan päätöksenteon epäselvyyksiä, kritisoimalla julkisesti ministeri Taviota sekä epäsuorasti ulkoministeri Elina Valtosta (kok.).

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) on jo myöntänyt, että hallituksen ei tulisi yrittää yhdistää voimansa muilla kuin talouspolitiikan kentillä, mutta ulkopolitiikka on alue, jossa epätietoisuus ei voi jatkua. Tämä on saanut hallituksen ministerit, pääministerin sekä presidentin keskustelemaan suljettujen ovien takana siitä, mitä Suomen ulkopolitiikka todella on ja mihin suuntaan se on menossa.

Stubbin asema ulkopolitiikan johtajana on nyt kohdannut karua realismia. Hänen on ollut pakko julkisesti korostaa johtajuuttaan, muistuttaen että ulkopolitiikan linja on olemassaolon kysymys Suomelle. Jos hallitus näyttää olevan julkisesti erimielinen ulkopolitiikasta, se voi mahdollisesti heikentää Suomen kansainvälistä asemaa.

Poliitikot ovat varovaisia, etteivät he menettäisi kasvojaan aiempien viikkojen hässäkän vuoksi. Pääministeri ja presidentti ovat päättäneet, että Tavio ei saa perua kiistanalaista päätöksensä, mutta tilanne pyritään korjaamaan myöhemmässä vaiheessa osallistumalla tasa-arvotyöhön Ukrainassa, ohjatussa kokoomuslaisen ministerin Sanni Grahn-Laasosen toimesta.

Vaikka viime viikot ovat olleet myrsky vesilasissa, ne ovat olleet niin poikkeuksellisia ja kiusallisia, että presidentin ja pääministerin on ollut pakko puuttua asioihin ja selventää linjaa ennen asioiden eskaloitumista muiden, painavampien kysymysten ympärillä.

Stubbin käsite arvopohjaisesta realismista on ollut keskiössä keskusteluissa, mutta se on herättänyt kysymyksiä siitä, mihin arvoihin poliittinen linjaus perustuu. Hän on korostanut kansainvälisen järjestelmän kunnioittamista ja sitä, että Israelin Länsirannan siirtokuntia pidetään laittomina. Tämä linja on jäänyt vähemmälle ymmärrykselle niin hallituksessa kuin kansalaiskeskustelussa.

Palestiinan valtion tunnustaminen näyttää olevan etäisempi tavoite kuin aiemmin on ennakoitu, sillä Stubbin mukaan se vaatii kokonaan erilaiset olosuhteet. Tämä kaikki on osaltaan osoitus siitä, kuinka monimutkainen ja haasteellinen nykyinen geopoliittinen maisema on.