Torstaina tulee vuosi siitä, kun 10. lokakuuta 2023 yhdeksän varushenkilöä oli hukkua Uudenmaan prikaatin rannikkojääkärien tasokokeessa Tammisaaren Dragsvikissä. Barettimarssina tunnettu tasokoe oli päättynyt, mutta maihinnousuosuus johti hengenvaarallisiin tilanteisiin, kun varushenkilöt joutuivat liian syvään veteen veneestä hyppäämisen seurauksena.

Yksi heistä, vaasalainen Edith Brännbacka, oli onnettomuuden aikana veden alla silminnäkijöiden mukaan jopa kymmenen minuuttia. Hän jäi elottomaksi, mutta elvytettiin onnistuneesti ja toimitettiin sairaalahoitoon, jossa hän vietti 16 päivää toipuen.

Edith kertoo, että onnettomuus käänsi hänen elämänsä päälaelleen. "Olen kiitollinen. Vastoin odotuksia jouduin löytämään uusia tapoja jatkaa eteenpäin," hän sanoo. "Parasta olisi kuitenkin, jos onnettomuutta ei olisi tapahtunut. "

Vaikka hän ei muista tarkasti, mitä tapahtui, hän on tietoinen kaaoksen ja sekasorron vallanneen tilanteen vakavuudesta. "Muistan vain, että nousimme vedestä ja pukeuduimme, sitten muisti häviää," Edith kertoo.

Onnettomuustutkintakeskus Otkes on selvittänyt, että vesi oli paikassa, johon varushenkilöt hyppäsivät, syvyyttä oli 10–15 metriä ja pohja oli mutainen. Vaaratilanne syntyi, kun varushenkilöitä ohjeistettiin hyppäämään veteen, kunnes he tajusivat asian vaarallisuuden. "Se oli syvempää kuin kukaan oli kuvitellut," Brännbacka selittää.

Elvytystä ennen Edith kärsi uupumuksesta. Monilla varusmiehillä oli vain alle kaksi tuntia unta edelliseltä yöpymiseltä, mikä vaikutti heidän jaksamiseensa. "Olin väsynyt, ja varusteet painoivat paljon. Silloin ei voi uida kovin pitkälle," hän muistaa.

Sairaalassa ollessaan hän muisteli aikaa, jolloin luuli olevan matkalla McDonaldsiin. Edithin ensimmäiset muistot sairaalasta liittyvät ambulanssikyydistä Meilahdesta Vaasan keskussairaalaan.

"Olen toipunut, mutta muisti on edelleen hetkittäin häilyvää," hän sanoo ja myöntää, että viime talvi on lähinnä hämärän peitossa.

Nyt Edith on aloittanut liikunnanohjaajaopinnot Helsingissä, mutta onnettomuus on asettanut kysymyksiä hänen tulevaisuudensuunnitelmiinsa. "Poliisi- tai rauhanturvatehtävät eivät enää ole mahdollista, mutta olen sama Edith kuin ennen, vain kiitollisempi. "

Toiveensa tuleville harjoituksille ovat hyvin selvät: turvallisuuden ja rantautumispaikkojen tarkistus on päätavoitteena, ja hän toivoo, että onnettomuudet voitaisiin estää jatkossa. Hän päättelee: "Jos minut pyydettäisiin mukaan barettimarssille uudelleen, en tiedä, miten vastaisin. Mutta ehkä suostuisin. Koko kokemus on tehnyt minusta vahvemman. "

Edithin tarina on muistutus haavoittuvaisuudestamme ja siitä, kuinka tärkeää on elää hetkessä ja arvostaa elämää – ja mahdollisuuksia, jotka meillä on.