Elina Sagne-Ollikainen oli vuonna 2016 yksin iltakävelyllä Töölönlahdella, kun hän kohtasi äärioikeistolaisen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kulkueen.

– Reaktioni oli pelko. Menin kotiin ja mietin, miksi minun tulisi pelätä omassa maassani, Elina muistelee.

Kahdeksan vuotta myöhemmin, vaikka uusnatsijärjestö on lakkautettu, sen perintö elää edelleen. Tässä ajassa Suomi on ollut todistamassa monia yhteiskunnallisia jännitteitä, ja 612-tapahtuma on yksi esimerkki, joka kerää edelleen huomiota.

Tänä itsenäisyyspäivänä Töölöntorin ympäristössä, poliisi varmisti tiukasti marssijoiden oikeudet. Mielenosoittajat vastustivat äänekkäästi sitä, mitä he pitivät äärioikeistolaisena tapahtumana. Poliisi ilmoitti, että vain 612-tapahtumaan osallistuvat saavat jäädä torille.

Yksi heistä oli Elina Sagne-Ollikainen, joka on tunnettu rasismin vastustaja. Iltalehti haastatteli häntä kulkueen kulkiessa taustalla, kun marssijat keräsivät soihtujaan.

– Tämä oli pelon kohtaamista, Sagne-Ollikainen sanoo.

Hän kertoo, että puoli hänen perimästään tulee Länsi-Afrikasta. Eräs osallistuja huomautti, että Elinan ulkonäkö ei näyttänyt kantasuomalaiselta, mikä herätti hänessä entistä enemmän epävarmuutta.

Kulkue päätyi Hietaniemen hautausmaalle, johon Elinan sukulaisia on haudattu.

– Itsenäisyyspäivä on ollut monille ikävä kokemus, vaikka olen syntynyt täällä. Tuntuu siltä, kuin en olisi toivottu tähän maahan, hän kertoo liikutettuna.

Voorituksen ja turvallisuuden tunteet vaihteleva elämänarvoissa

Tapahtumassa Elina koki turvaa poliisivoimien runsaan läsnäolon johdosta, mutta hänen näkemyksensä oli, että paikalla oli myös äärioikeistoa, ja osa oli peittänyt kasvonsa.

– Turvattomuuden tunne on todellinen, kun et tiedä, ketkä oikeasti ovat ympärilläsi, Elina sanoo.

Sagne-Ollikainen valmistelee väitöskirjaa ihmisoikeuksista ja on pohtinut 612-tapahtumaa myös kokoontumisvapauden näkökulmasta. Hän uskoo, että tapahtumia, joissa toisen ihmisarvoa alennetaan tai vihaa lietsotaan, voitaisiin kieltää.

– Halusin nähdä itse, mistä 612-tapahtumassa on kysymys, hän sanoo.

Elina ymmärtää myös vastamielenosoittajia, jotka ovat tulleet paikalle vastustamaan äärioikeistoa.

– On hienoa, että on vastamielenosoitus, hän lisää.

Vaikka vastakkainasettelu voi nostaa pintaan ristiriitoja, Sagne-Ollikainen toivoo parempaa kanssakäymistä.

– Mietin, millaiseen maailmaan olemme menossa, jos emme enää uskalla kohdata toisiamme. Toivon, että voisimme arvostaa toisiamme riippumatta taustastamme.

Aikaisemmin Sagne-Ollikainen on toiminut RKP:n Helsingin piirin varapuheenjohtajana ja ollut ehdokkaana sekä kunnallis- että eduskuntavaaleissa. Hän erosi puolueesta tyytymättömyyden vuoksi hallitusohjelmaan, johon RKP sitoutui Orpon hallitukseen mennessään.

Elinan tarina on esimerkki siitä, miten pelko ja epävarmuus voivat muuttua voimaksi, kun ihmiset päättävät kohdata vaikeita asioita. Onko Suomi todella valmis keskustelemaan ääriliikkeiden vaikutuksista, vai jäämmekö steelpiirdeille?