LEVOTON TUHKIMO (Suomi 2024) .

Ohjaus: Mari Rantasila. Käsikirjoitus: Hanna Leivonniemi. Kuvaus: Sari Aaltonen. Leikkaus: Hanna Kuirinlahti. Musiikki: Timo Kämäräinen. Näyttelijät: Saku Taittonen, Alvari Stenbäck, Elias Salonen, Ronja Keiramo, Emil Kihlström, Samuel Kujala, Valtteri Lehtinen, Mauno Terävä, Reino Nordin.

Dingo-ilmiö oli yksi suomalaisen pop-musiikin merkittävimmistä ilmiöistä, ja nyt siitä kertova elokuva Levoton tuhkimo vie katsojat matkalle 1980-luvun alkuvuosiin, jolloin Dingo hallitsi nuorten sydämiä. Elokuva tarjoaa nopean, muuntuneen katsauksen siihen, miten Dingo syntyi ja mitä se merkitsi sen faneille. Elokuvassa keskitytään erityisesti yhtiön keulahahmoon, Pertti "Neumann" Niemiseen.

Ohjaaja Mari Rantasila syventää Neumannin lapsuuden traumaattiseen isäsuhteeseen, mikä luo taustaa hahmon elämään ja valintoihin. Isän, joka tuijottaa poikaansa vaatimustensa ja odotustensa kautta, roolista tulee leimaava koko tarinalle. Valitettavasti elokuvan kehyskertomus tuntuu pitkälti tarpeettomalta, ja olisi kaivattu syvempää tarkastelua itse Dingo-yhtyeen noususta ja vaikutuksesta.

Elokuva on visuaalisesti kaunis ja musiikki tuo nostalgisesti esiin Dingon tunnetuimmat kappaleet, mutta heidän sävelmiinsä ei syvennyt tarpeeksi. Sen sijaan nähdään vilahduksia nuorista faneista ja Neumannin kohtaamista fanien kanssa, mikä ei täysin riitä selittämään bändin vaikutusta aikanaan.

Saku Taittonen tekee hienoa työtä Neumannina, ja Elias Salonen hänen managerinaan Lasse Norreksena on suorastaan loistava – runsas energia ja karisma vievät katsojan mukanaan. Reino Nordinin esittämä tuottaja Pave Maijanen täydentää tätä aikakauden ikonista muotokuvaa.

Elokuva kulkee nopeasti läpi Dingon uran huippu- ja alamäkiä, mutta siinä on myös päällekkäisyyksiä ja stereotyyppisiä esityksiä bänditarinoiden kliseistä, kuten hotellihuoneissa riehumisesta ja bändin sisäisistä konflikteista. Neumannin ja muiden bändin jäsenten välit esitetään pintapuolisesti, ja joidenkin suhteiden syvempi käsittely kaipaisi lisää aikaa.

Neumannin nuoruudenromanssi Marikan (Ronja Keiramo) kanssa jää hieman pinnalliseksi, vaikka sen suhailevaa tunnetta yritetään tavoitella. Tämä tekee elokuvasta samaan aikaan sydämellisen ja kuitenkin riittämättömän syvällisen, ja nostalgian voimaa olisi voinut korostaa enemmän.

Yhteenvetona voi sanoa, että Levoton tuhkimo tuo hyvää viihdettä, mutta se jää jälleen näiden merkittävien aikakausitarinoiden vain pintapuoliseksi esitykseksi. Katsojille, erityisesti Dingon aikaisille faneille, olisi ollut tärkeää saada syvällisempää käsitystä siitä, mitä Dingo edusti heidän nuoruudessaan. Elokuvassa ei juuri päästetä syvemmälle yhtyeen sieluun, ja tämä on valitettavasti jäänyt puuttumaan. Elokuva on lupaava, mutta se on myös osoitus mahdollisuuksista, jotka on voitettu vain pintapuolisella käsittelyllä.