Maanantaina Gjert Ingebrigtsen nousi todistamaan oikeudessa, jossa häntä syytetään sekä henkisestä että fyysisestä pahoinpitelystä. Syytteet on nostettu hänen omia lapsiaan, Jakobia ja Ingridiä, vastaan, mikä on herättänyt suurta huomiota mediassa ja yhteiskunnassa.

Isä-Ingebrigtsen, 59, esitteli oikeudessa hyvin erilaisen näkemyksen itsestään verrattuna poikansa Jakobiin, joka puhui eilen omasta kokemuksestaan. Gjert avasi puheenvuorossaan sydäntään ja kertoi kampeavansa yhä omien vanhempiensa etäisyyksiä, samalla kun hän tunnusti elämänsä haasteet ja vanhemmuuden paineet. Hän kuvasi omaa lapsuuttaan köyhyyden varjostamana, mutta myös suurena rakkauden ja huolenpidon lähteenä.

”En ollut valmis isäksi. Kasvoin ilman tukiverkkoa. Minulla oli valtava tarve suojella lapsiani ja kontrolloida riskejä. Tunsin jatkuvasti huonoa omaatuntoa siitä, etten pystynyt tarjoamaan heille kaikkea, mitä muilla perheillä oli,” Gjert kertoi, ohjatessaan katsojien ja oikeuden jäsenten tunteita.

Ingebrigtsen jatkoi, että hänen lapsensa kasvoivat hyvin kilpailuhenkisinä, ja perheessä oli aina voittajia ja häviäjiä. Hän kiisti Jakobin väitteet lapsuuden ilon puutteesta ja puolusti perheen jouluperinteitä, jotka olivat tärkeitä rakkauden ilmaisun muotoja.

Kun perheen taloudellinen tilanne parani, Gjert ja hänen vaimonsa päättivät hemmotella lapsiaan asioilla, jotka heidän nuoruudessaan olivat mahdottomia. Tämä johti kuitenkin siihen, että lapsista tuli vaativia ja kiittämättömiä.

”Tavaroiden tuominen elämäämme muuttui oletusarvoksi. He eivät enää arvostaneet niitä asioita, jotka aiemmin toivat meille onnea,” hän totesi kyyneleet silmissä.

Ingebrigtsen painotti, että hän on aina halunnut kasvattaa lapsensa väkivallattomuuden periaatteiden varassa ja väitti, että hän on ollut niin vahvasti rauhan puolestapuhuja, että hänen pakotettiin erkaantumaan Norjan asevoimista. Hän ei hyväksynyt väkivaltaan liittyviä asioita, kuten lasten videopelien maailmaa.

Hän kertoi myös, ettei ole koskaan rankaissut lapsiaan heidän ollessaan pieniä, mutta aina ylläpitänyt valtiota ja vastuuta omista teoistaan.

Oikeudessa Gjert puhuu myös tapauksesta, jossa Ingrid-tytär väittää isänsä lyöneen häntä pyyhkeellä. Hän selitti, että tilanne syntyi, kun hän kielsi tytärtään menemästä ystävän luo pandemian aikana, mikä johti äkilliseen riitaan.

”Ymmärsin nopeasti, että reaktioni oli täysin ylimitoitettu. En halua olla sellainen ihminen,” Gjert myönsi, kadun sydämessään sitä, mitä tapahtui. Tämän jälkeen Grert tunnusti kaipuuta tytärtään kohtaan, ja he ovat tavanneet vain harvoin sen onnettomuuden jälkeen.

”Ajattelen häntä joka ilta ja ensimmäisenä aamulla,” hän lisäsi, kyyneleet jälleen virtaavat hänen poskillaan.

Tämä tapaus on jäänyt auki monille kysymyksille perhesiteiden ja väkivallan ympärillä, ja se herättää keskustelua siitä, miten perhesiteet voivat muuttua kovan paikan edessä. Tämä tarina ei ole vain yksittäinen syytös; sillä on syvempi merkitys, joka voi koskettaa meitä kaikkia. Kuultuaan Gjertin tarinan monet mietittyvät, kuinka vastaavat tilanteet voivat vaikuttaa perheisiin ympäri maailmaa.