HJK:n kausi on alkanut ongelmallisesti, ja joukkue on jälleen syöksykierteessä. Ferran Sibilan palkkaus osoittautui lyhytaikaiseksi ratkaisuksi, ja Toni Korkeakunnas on jälleen kutsuttu pelastajaksi. Kuitenkaan vanhat ongelmat ovat edelleen läsnä, ja joukkueen hyökkäyspelissä on havaittavaa puutteellisuutta verrattuna kilpailijoihinsa, kuten KuPS:iin ja Ilvekseen.

HJK:n pelinrakentaminen ontuu, ja keski- ja väliakselien hyödyntäminen keskikenttäpelaajien liikkeiden kautta on jäänyt puutteelliseksi. Usein ratkaisu on ollut korkeiden pystysyötöjen antaminen Lee Erwinille, joka on kykenevä juoksemaan vastustajan puolustuksen läpi, mutta tämä taktiikka ei ole kestävä pitkällä aikavälillä.

Samaan aikaan joukkueen hyökkäykset ovat jumittuneet vasemmalle laidalle, ja Ilves pystyi puolustamaan näitä keskityksiä vaivatta. Vaikka HJK:n nykyinen materiaali omaa potentiaalia, se jää hyödyntämättä, ja Korkeakunnas ei ole löytänyt keinoa nostaa joukkuetta pelillisestä suosta.

HJK:lla on edessään haasteita myös urheilutoimenjohtajan löytämisessä. Uuden johtajan on pystyttävä tarjoamaan vahva suunta joukkueelle, erityisesti kun edellinen kausi oli pettymys. Taustayhtiö on kuitenkin taloudellisesti vakaa, joten resursseja on käytettävissä tulevina kausina.

Korkeakunnas on ilmoittanut, että joukkueen tavoitteet ovat korkeat: pääsy Eurooppaan, Suomen mestaruus ja menestyminen Konferenssiliigassa. Tällä hetkellä on vain yksi saavutettu tavoite, ja tilanne voi johtaa suurimpien päättäjien miettimään HJK:n tulevaisuutta. Onko joukkueen jatkettava nykyisellä tiellä, vai tarvitaanko radikaalimpia muutoksia?

Syksyn tullessa fanit kaipaavat hyvin pelattua jalkapalloa, ja HJK:n on houkuteltava katsojat takaisin Törölöön. Jos tilanne ei parane, HJK:n on syytä miettiä, kuinka se aikoo nousta jälleen mestarisuosikiksi seuraavalla kaudella.