Ensi-ilta: 5.12.2024

Kesto: 97 minuuttia

Ikäraja: K12

Suomalainen scifi-elokuva kaipaa yhä täysosumaansa. Vaikka Jälkeemme vedenpaisumus käsittelee ekokatastrofia, sen tieteellinen sisältö hukkuu valitettavasti suurilta osin banaaliksi jäävään draamaan. Elokuvassa aikamatkustetaan tulevaisuuteen, mutta Helsingin digitehosteilla varustetut maisemat eivät anna katsojalle riittävää kuumaa fiilistä siitä maailmasta, joka on muuttunut elinkelvottomaksi ilmastonmuutoksen vuoksi.

Elokuvan kerronta keskittyy enemmän ihmissuhteisiin kuin sen keskeiseen teemoihin, ja näyttelijöiden suoritukset jäävät valitettavasti heikkojen lavastusten ja huonon valaistuksen varjoon. Yksi elokuvan suurista ongelmista on Ossi Hakalan käsikirjoitus, joka on täynnä aukkoja ja unohtuneita yksityiskohtia. Vaikka käsikirjoituksen ideat kuulostavat lupaavilta, se ei pysty pitämään katsojan mielenkiintoa yllä.

Aikamatkustus ja sen haasteet

Henrik, jonka roolissa on Tuomas Nilsson, on nuori fyysikko, joka aikamatkustaa muuttamaan menneisyyttä. Hänen kehittämänsä fuusioreaktori päätyy ahneuden takia väärien käsiin, ja vaikka elokuvalla on omaperäinen lähtökohta, sen toteutus kärsii aikamatkustuksen kerrontarutiineista. Henrikillä on yksinkertainen voitto – julkaista fuusioreaktorin suunnitelmat julkisesti. Kuitenkin elokuvan juoni muistuttaa enemmän nuorten aikuisten draamaa kuin jännittävää scifi-kokonaisuutta.

Mieleen nousee kysymyksiä aikamatkustuksesta. Onko tämä todella se tapa, jolla voimme muuttaa menneisyyttä? Entä kuinka paljon voimme luottaa muistoihimme, kun alamme uudelleen elää nuoruutta?

Hahmojen kehitys ja lopputulos

Elias Westerberg, joka esittää "uudestisyntynyttä" Henrikiä, onnistuu kantamaan leffaa, mutta muiden roolihahmojen kehitys jää vähiin. Linnea Leino toimii Henrikin ihastuksena, mutta hänen hahmonsa ei saa tarpeeksi tilaa. Myös Hugo Komaro, nuori lahjakkuus, jää liian pienelle roolille.

Elokuvan huumori, joka olisi voinut keventää painavia teemoja, tuntuu päälleliimatulta. Samalla kun hahmojen väliset jännitteet ovat lähes olemattomia, leffan visuaalisuus on ankeaa ja paikoin kiinnostavaakin aihetta jää käsittelemättä. Kymmeniä vuosia vanhoja teemoja käsitellään mukana olevilla lokeromaisilla hahmoilla, eivätkä niiden suhteet toisiinsa tuo tarpeeksi valoa elokuvan pimeisiin kohtiin.

Yhteenveto

Jälkeemme vedenpaisumus on pettymys kaikille tieteiselokuvan ystäville, jotka kaipaavat syvyyttä ja oivaltavia ideoita. Elokuvan pinnallinen ihmissuhteiden käsittely sekä kömpelö kerronta nujertavat mahdollisuuden loistaa imaginaarisessa maailmassa, jonka soisi olevan sekä viihdyttävä että ajankohtainen. Kysymys kuuluukin: Onko tämä se elokuva, jonka scifi-yhteisö on kaivannut? Harva katsoja tulee pettymään tähän, sillä korkealentoiset ideat jäävät banaalin rakkaustarinan varjoon.

Elokuvan parasta antia löytyy yllättäen Rokka ja Ginny -pennusta, joka varastaa lähes jokaisen kohtauksen. On aina mukavaa nähdä, että elokuvassa on myös hetkittäin ilahduttavaa eläinmagiaa!