Keväällä 1946 Helsingin yliopiston fysiikan laitokselle ilmestyi salaperäinen mies, runoilijan näköinen Runar Gåsström, joka oli tullut Moskovasta. Hän esitteli itsensä ja kertoi olevan työttömänä fyysikkona.

Neuvostoliiton kansalainen Gåsström (1914–1998) saapui Suomeen yhdessä isänsä Viktor Gåsströmin ja tyttöystävänsä Ethel kanssa. Heidän aikansa Suomessa alkoi nopeasti; nuori pari meni naimisiin, ja pian heidän esikoisensa syntyi. Huolimatta sodanjälkeisestä asuntopulasta he saivat tilavan asunnon Helsingin keskustasta.

Heidän Suomen kansalaisuutensa myönnettiin tammikuussa 1948, ja Gåsström onnistui vakuuttamaan fysiikan laitoksen henkilökunnan. Hän kertoi valmistuneensa Moskovan valtionyliopistosta, ja kesäkuusta 1946 alkaen hän työskenteli aktiivisesti laitoksella.

Gåsström ja hänen perheensä sulautuivat nopeasti suomalaiseen yhteiskuntaan. Kuitenkin heidän taustansa Neuvostoliiton vastaisissa aatteissa herätti epäilyjä tiedeyhteisössä. Fysiikan professori Markus Ahlskog huomauttaa, että Gåsströmistä ei tiedetty paljon, ja hänen perheensä oli jopa tunnettu kommunistisista kytköksistään.

Gåsströmin isä Viktor oli sosialismin kannattaja, joka oli paennut Amerikkaan ja palannut Suomeen juuri ennen sisällissotaa. Hänen perheensä historia oli täynnä jännitystä ja uhkia, jotka koskettivat itse asiassa Runaria, joka maksoi poliittisista valinnoistaan.

Toisen maailmansodan aikana Runar Gåsström työskenteli sodan aikaisessa salaisessa tutkimuslaitoksessa Moskovassa. Tämä rooli mahdollisesti valmisti hänet myöhempiin toimiin lännessä, sillä hänellä oli vankka ymmärrys ydinteknologiasta ja hän puhui useita kieliä.

Historian käänteet olivat karkeita; esimerkiksi Los Alamosissa Yhdysvalloissa räjähti ensimmäinen ydinpommi heinäkuussa 1945. Tieto ydinpommista vuoti Neuvostoliittoon, ja Gåsström liittyi salaisiin tutkimuksiin, jotka olivat riippuvaisia tiedonkeruusta ja vakoilusta.

Helsingin yliopistossa Gåsström työskenteli tiedeyhteisössä, joka oli yllättävän kehittynyt ja erikoistunut ydintutkimukseen. Hän osallistui laajasti alan konferensseihin, mutta häntä seurattiin tarkasti. Hänen suhteensa Neuvostoliittoon herätti nopea kiinnostus, ja monet alkoivat epäillä hänen tehtäviään.

Gåsström pysyi kuitenkin alalla melko huomaamattomana, kunnes julkisuus kasvattaa painetta hänen toimilleen. Hänet huomattiin Ylioppilas-lehden artikkelissa vuonna 1954, mutta siihen mennessä hän oli jo lähtenyt Suomesta yhtä nopeasti kuin oli saapunut.

Miksi Gåsström jäi olosuhteiden vuoksi varjoon niin pitkään? Vuodet sodanjälkeisessä Suomessa olivat poliittisesti herkkiä, ja tilanne normalisoitui vasta myöhemmin. Kun valvontakomissio poistui, Gåsströmin liikkuma-alue supistui. Hänen elämänsä käänteistä tehtiin mielenkiintoisia tutkimuksia, ja profiloituminen Neuvostovakoilijana jäi hengittämään monet kysymykset.

Gåsströmin elämään liittyy yhä monia kysymyksiä, ja jokainen johtolanka avaa uuden näkökulman hänen monisyiseen elämäänsä.