Maaliskuussa 2020 Suomeen levisi koronavirustauti, ja Ina Westman muistaa tarkasti, kuinka se alkoi. Hän istui palaverissa, jossa yksi kollega yski jatkuvasti, vaikka tämä vakuutti, ettei kyse ollut koronasta, koska hänellä ei ollut kuumetta.

Kaksi viikkoa myöhemmin sekä Ina että toinen kollega sairastuivat samana päivänä. Ina koki taudin niin raskaana, ettei hän ollut koskaan aikaisemmin tuntenut mitään vastaavaa. Taudin jälkeen hänen elämänsä ei ollut enää yhtä päivää terveellistä.

"Tietenkin en voi tietää varmasti, mistä sain tartunnan, eikä sillä ole edes väliä. Koronavirustaudin ensimmäisen aallon aikana sairaudesta tiedettiin hyvin vähän. Vain sairaalaan joutuneita testattiin, eikä kotitestejä ollut saatavilla."

Ina oli voimakkaasti vakuuttunut siitä, että hänellä oli korona. Hän kärsi uupumuksesta, huimauksesta, pahoinvoinnista, migreenistä, hengitysvaikeuksista ja kuivasta yskästä, ja oireet kestoivat yhteensä noin kolme viikkoa. Oireet olivat hyvin vaihtelevaisia; aamuisin Ina saattoi tuntea olonsa hyväksi, mutta iltapäivällä hän ei jaksanut nousta sängystä.

Työterveyshuollossa hänelle tehtiin rutiinitutkimuksia, ja lääkärin määräämä astmalääkitys ei kuitenkaan tuonut helpotusta. Ina kertoi hoitavalle lääkärilleen oireistaan, mutta hänen huolenaiheitaan ei otettu vakavasti. "Normaali elämä tuntui olevan kaukainen haave, kun pyöritin samalla nuoren perheen arkea, mutta yritin silti pysyä aktiivisena."

Kesällä 2021 Ina huomasi, että hänen vointinsa parani hetkellisesti, mutta syksyllä liikuttuaan jälleen, sydänongelmat palasivat. Samaan aikaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkisti ensimmäisen kerran tietoa pitkä covidiin liittyvistä oireista, ja Ina alkoi epäillä, että hänkin kärsi tästä sairaudesta.

Hän sai kuitenkin hoitavalta lääkäriltä myönteisen viestin ja käskyn jatkaa normaalia elämäänsä, mikä sai hänet tuntemaan itsensä yksinäiseksi omien oireidensa kanssa. Inan päivät olivat täynnä taistelua; hänellä oli vaikeuksia päivittäisissä askareissa, ja useat asiantuntijat eivät ymmärtäneet hänen kamppailuaan.

Kahden vuoden jälkeen, keväällä 2022, pandemian näyttäessä häipyvän, Ina palasi toimistolle ja suunnitteli perheensä kanssa lomamatkaa Kreikkaan. Kreikassa hän kuitenkin sairastui pahasti ja kärsi vaikeasta migreenistä ja uupumuksesta, jotka johtuivat pitkäcovidista.

Syyskuussa 2022 infektiolääkäri lopulta vahvisti, että Inan oireet johtuivat pitkä covidista. Tämä tieto oli hämmentävä ja masentava, hän tunsi itsensä tyhjentyneeksi. Viimein apua löytyi yllättävältä taholta, kun Ina meni niskakivun takia fysioterapeutille, joka puolestaan suositteli neurologille varattavaa aikaa. Neurologi ohjeisti häntä välttämään kaikkea, mikä stimuloi hermostoa, kuten kahvia, alkoholia ja juhlivia aktiviteetteja, sekä määräsi lääkitystä.

Uuden elämäntyylin myötä Inan voinnissa tapahtui pientä paranemista, mutta pahimmat oireet, kuten aivosumu ja uupumus, pysyivät. Huhtikuussa 2023 neurologi ilmoitti hänelle LDN-lääkityksestä, joka oli kyseessä pieniannoksinen naltreksoni, ja tämän myötä Ina alkoi nähdä toivon pilkahduksia. Kesällä 2023 Ina kirjoitti kokemuksistaan ja julkaisi niistä kirjan "Lähes elossa". Hän haluaa tehdä pitkän covidin näkyväksi ja kertoa siitä, jotta useammat ymmärtäisivät sairauden todellisuuden. "Moni taisteli yksin, mutta haluan kertoa tarinaani ja antaa ääni pitkän covidin kärsijöille." Ina ei enää odota täydellistä parantumista, vaan oppii arvostamaan jokaista päivää, jolloin hän tuntee itsensä hyvin.