Sosiaalityön professori Aila-Leena Matthies on nostanut vahvasti esille soteuudistuksen ongelmat ja kyseenalaistaa sen toteutuksen. Hänen mukaansa uudistus on johtanut kaikkien asetettujen tavoitteiden osalta huonompaan suuntaan.

Matthiesin mielestä keskeiset tavoitteet, kuten yhdenvertaisten palveluiden varmistaminen, hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen sekä kustannusten kasvun hillitseminen, ovat edelleen äärimmäisen tärkeitä ja ajankohtaisia. "Meidän on panostettava niihin, mutta nykysysteemissä tämä tuntuu mahdottomalta", hän totesii.

Sosiaalialan asiantuntijana ja aiemmin Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa työskentelevänä yksikönjohtajana toiminut Matthies muistuttaa, että hän on saanut kokemusta myös saksalaisista ja englantilaisista yliopistoista. Hän korostaa, että tarvitaan syvällisempää tarkastelua siitä, mikä oikeasti toimii ja mikä ei.

Matthies on listannut neljä keskeistä toimenpidettä, joilla soteuudistusta voitaisiin parantaa:

1. Yhdistetty tietojärjestelmä

Professori Matthies pitää ongelmallisena, että uudistuksessa on keskitytty vain kustannusten hallintaan, ei siihen, mihin raha oikeasti käytetään. Hän pitää suuressa mittakaavassa surullisena, että miljardeja euroja on käytetty jokaisen hyvinvointialueen erillisiin, yhteensopimattomiin tietojärjestelmiin. "Tarvitsemme yhden kansallisen tietojärjestelmän, joka kokoaa yhteen sekä potilas- että sosiaalihuollon tiedot, kuten Kelassa. Nyt raha hukataan moninkertaisesti omiin järjestelmiinsä", hän toteaa.

2. Panosta lähipalveluihin

Matthiesin mukaan on olennaista rahoittaa lähipalveluja sekä ennaltaehkäisyä, sillä nyt säästöä tehdään vääristä asioista. Hänen mukaansa edullisten ja paikallisten lähipalveluiden leikkaaminen johtaa siihen, että kalliita erikoispalveluja tarvitaan enemmän, mikä puolestaan nostaa kustannuksia. Esimerkiksi julkisen nuorisotyön asteittainen vähentäminen on huolestuttavaa ja altistaa nuoret sosiaalisille ongelmille.

3. Aika pysähtyä ja miettiä suuntaa

Matthies mainitsee, että suurten yksiköiden hallinta voi toimia muilla sektoreilla, mutta ei sosiaalityössä. Sosiaalityössä ihmisten tarpeet olisi ymmärrettävä paikallisista lähtökohdista. Hän esittää, että Suomi pitäisi seurata esimerkiksi Saksassa ja Belgiassa kehitettyjä sosiaalitalouden malleja, jotka keskittyvät ihmisten tarpeiden oikeaan tunnistamiseen ja suurempien kustannusten ehkäisemiseen.

4. Huolenpidon integroituminen elämään

Matthies on myös huolissaan siitä, miten työntekijöiden saatavuus uhkaa heikentyä. Hän varoittaa, että rikkaat länsimaat kilpailuttavat hoivatyöntekijöitä köyhempien maiden kustannuksella. Kyse on laajemmasta huolenpidon kulttuurista, jossa kaikkien tulisi osallistua läheistensä hyvinvointiin. "Jos vanhus siirretään kauas, menetetään suhde perheeseen, mikä heikentää hänen henkistä hyvinvointiaan", hän painottaa.

Matthies toteaa, että nyt on aika rakentaa kestäviä malleja yhteisölliselle hyvinvoinnille, joita on vahingoitettu vuosikymmenten kehitystyön jälkeen. "Meillä on käyttämättömiä resursseja ja mahdollisuuksia, joita tulisi hyödyntää paremmin, jotta ihmiset voisivat elää täysipainoisempia elämiä", hän päättää.