Suomalaisissa kuntavaaleissa on käynnissä huolestuttava trendi, kun ehdokasmäärät ovat laskeneet merkittävästi. Huhtikuun kuntavaaleissa ehdokkaita on ensimmäistä kertaa alle 30 000. Tämä on tuntuva muutos verrattuna aikaisempiin vuosikymmeniin, jolloin ehdokkaiden määrä oli jopa 40 000.

Mikä on syynä tähän? Yksinkertaisesti sanottuna, monet suomalaiset ovat menettäneet kiinnostuksen politiikkaa kohtaan. Huonosti palkatut luottamustehtävät vievät aikaa ja vaativat suurta sitoutumista, mikä tekee niistä vähemmän houkuttelevia.

Äänten osuus on myös laskenut, vaikkakin viime vaalien aikana se pysyi samoissa lukemissa kuin vuonna 2000, noin 55 prosentissa. Silti, monet vaalivälinet ovat melko kriittisiä. Onko politiikka todella muuttumassa vähemmän kiinnostavaksi kansalaisille?

Erityisesti pienissä kunnissa, kuten Pyhärannassa ja Merijärvellä, tilanne on jo nyt erikoinen. Ehdokkaita on vain 1,2 per valtuustopaikka, mikä tarkoittaa, että lähes kaikki ehdokkaat saavat varmasti paikan. Tämä johtaa siihen, että vaalit muuttuvat oikeastaan pelkäksi muodollisuudeksi.

Suomessa on yhteensä 63 kuntaa, joissa ehdokkaita on vähemmän kuin kaksi valtuust paikkaa kohden. Vaalilainsäädäntö on jo etukäteen huomioinut tätä, ja mikäli ehdokkaita on yhtä paljon tai vähemmän kuin valittavia valtuutettuja, vaaleja ei järjestetä lainkaan. Tällöin puhutaan sopuvaaleista, joissa kaikki ehdokkaat tullaan valituiksi ilman äänestämistä.

Osassa kunnista on jopa mahdollista, että ehdokas valitaan, vaikka hän ei saisi yhtään ääntä vaaleissa. Tämä on mahdollista, mikäli äänet jakautuvat suositun puolueen ehdokkaille, jolloin muut ehdokkaat jäävät ilman ääniä.

Kuitenkin suurimmissa kaupungeissa, kuten Helsingissä ja Turussa, tilanne on toinen. Ehdokin valinta on vaikeaa, sillä kuntapaikkoja kohti on jopa kymmenkertainen määrä ehdokkaita. Tämä nostaa kilpailua ja haastetta ehdokkaille, joka samalla voi lisätä äänestysintoa.

Keskusta on onnistunut hankkimaan ehdokkaita parhaiten ja heidän peittoprosenttinsa on 97. Toisaalta Perussuomalaisten ehdokasmäärä on romahduttanut ja SDP:llä ei ole ehdokkaita peräti 17 kunnassa. Näin ollen puolueet ovat jäämässä yhä enemmän kohti puolustustaktiikoita ensi vaaleissa.

Tämä kehitys herättää kysymyksiä: Missä on politiikan tulevaisuus Suomessa? Mikä saa kansalaiset kiinnostumaan enemmän paikallisista asioista? Onko mahdollista, että menneisyyden kiinnostus herätetään uudelleen? Seuraavat vaalit paljastavat, kuinka syvälle tämä kokeilu vie suomalaisen demokratian!