Clint Eastwood on jälleen astunut näyttämölle. Kun arvioin hänen vuoden 2018 elokuvaansa The Mule, huomasin, että ohjaajalla on edelleen taito hallita kerrontaa. Vuoden 2021 Cry Macho -elokuvan kohdalla olin kuitenkin sitä mieltä, että hänen olisi syytä harkita elokuvanteon lopettamista. Nyt olen iloinen voidessani todeta, että olin väärässä.

94-vuotias Eastwood todistaa, että hänellä on vielä paljon annettavaa. Hän valitsi jättää näyttelijäntyön nuoremmille, mutta varmasti hän pystyy edelleen itsekin loistaviin suorituksiin, vaikka cowboyn roolissa hän ei enää ole yhtä uskottava. Jonathan Abramsin käsikirjoitus tarjoaa hänelle yhdistelmän jännitystä ja draamaa, missä päähenkilö Nicholas Hoult loistaa roolissaan.

Elokuvan alkuasetelma on nerokas. Justin (Hoult) kutsutaan valamieheksi oikeuteen, mikä on pakollista kaikille amerikkalaisille, mutta ajankohta on hänen perheelleen epäsuotuisa. Justinin vaimo Allison (Zoey Deutch) on raskaana, ja hänen riskiraskaudensa on viimeisessä vaiheessa. Hän toivoo oikeusprosessin olevan lyhyt.

Ja sitten on James (Gabriel Basso), jota syytetään tyttöystävänsä Kendallin (Francesca Eastwood, ohjaajan tytär) murhasta. Parin välinen suhde on ollut myrskyisä, ja sen jälkeen kun nainen löytyy kuolleena, syytökset tiivistyvät.

Elokuvan juoni rakentuu takaumien ympärille, joissa paljastuu, miten Kendall kuoli. Eri näkökulmat ja yksityiskohdat tekevät asiasta monimutkaisempaa. Justinin omat muistikuvat alkavat myös pinttyä mieleen, kun hän tajuaa olleensa paikalla sinä yönä.

Kuvaaja Yves Bélangerin työ tuo esiin tunteet ja hämmennyksen kauniilla tavalla, ja Jamesin ahdistus välittyy katsojille hienosti. Elokuvan pohjalta kehittyy jännittävä oikeudellinen draama, jossa Eastwoodin ohjaus etenee tasaisesti, pitäen katsojan mielenkiinnon vireillä. Moraliteetti ja etiikka ovat vahvasti läsnä; valamiehistön jäsenet toivovat pääsevänsä nopeasti kotiin perheidensä luo. James näyttää syylliseltä, sillä hänellä on rikosrekisteri, joka vaikuttaa tuomioistuimessa.

Mutta elokuvassa käy ilmi, että menneisyyden paino on jos jonkinlaista kaikilla. Justin on entinen alkoholisti, ja kun hän hakee apua AA-sta, jossa hänen tukihenkilönään toimii asianajaja (Kiefer Sutherland), hänelle kerrotaan, ettei kukaan uskoisi hänen selviytyvän hankalasta tilanteastaan raittiina.

Elokuvan koukuttavin opetus rinnastaa pehmeän kiusalliset tunteet ja ihmisten väliset suhteet. Eric (Chris Messina), Jamesin asianajaja, uskoo aidosti asiakkaansa syyttömyyteen ja tekee työtään parhaansa mukaan - mutta jossain vaiheessa hänen intuitiivinen tietonsa on ristiriidassa hänen sisäisten tuntemustensa kanssa. Mielenkiintoinen käänne tapahtuu, kun syyttäjä Faith (Toni Collette) puolestaan hankeilee ennen kaikkea helppoa oikeudenkäyntiä, joka hyödyttäisi hänen uransa nousua.

Tämä elokuva ei vain kyseenalaista oikeudenmukaisuutta, vaan myös totuutta. Kun Justin on ainoa valamies, joka äänestää syytöntä, hänelle muodostuu monimutkainen dilemma. Miten hän voi selviytyä tilanteesta paljastamatta omaa osallisuuttaan? Hänelle on apuna entinen poliisi (J.K. Simmons), mutta hänen mestarillinen asenteensa tekee tilanteesta entistä arvaamattomamman.

Juror #2 on hienosti toteutettua elokuvataidetta, ja sekä kriitikot että yleisö ovat ylistäneet sitä (hetkellä Rotten Tomatoesin tuoreusprosentti on 92) huolimatta vähäisestä markkinoinnista. Tämä on elokuva, joka jättää ajattelemisen aihetta – ei vain Nicholas Houltin vakuuttavan esityksen vuoksi, vaan myös siksi, että se haastaa katsojaa tutkimaan omia arvojaan. Kaksi tuntia vierähtää kuin siivillä, ja vaikka käsikirjoituksessa on pieniä puutteita, se ei kuitenkaan estä elokuvan nautittavuutta. Juror #2 on talven pimeydessä täydellinen elokuvayllätys, jota voin lämpimästi suositella!