Suomessa riehuu yhä huomaamaton, mutta vakava ilmiö: muistisairaiden hoito on yhä useiden työikäisten kannettavana ilman riittävää tukea. Vaikka suurin osa huolehtijoista on erikoistyössä, kuten rahoitus- ja ympäristötutkimusalalla, heidän vapaa-aikansa kuluu murehtimiseen ja huolehtimiseen vaikeasti muistisairaan omaisen hyvinvoinnista.

Ystäväni, joka työskentelee rahoitussektorilla, ei voi nauttia vapaa-ajastaan, sillä hän murehtii edelleen omaisensa tilasta. Samoin toinen ystäväni, joka on ympäristötutkija, saa keskeytyksiä työpäiviinsä jopa kymmenen kertaa puhelinsoittojen vuoksi. Myönnän, että minulla oli samantyyppinen tilanne vuosia sitten, mikä johti omaan terveysongelmaan. Meitä yhdistää se, että kaikki olemme muistisairaiden ikäihmisten lähiomaisten taakassa.

Suomessa on varmasti tuhansia ihmisiä, jotka hoitavat muistisairaita omaisiaan ilman yhteiskunnan taloudellista tukea. Tämä huoli vaikuttaa suoraan myös heidän työtehoonsa, sillä ei ole harvinaista, että työpäivän aikana tulee useita hälyttäviä ilmoituksia, olipa ne sitten viranomaisilta tai naapureilta. Tämä jatkuva huolen aihe johtaa siihen, että monet työssäkäyvät ihmiset ovat jatkuvasti työssään puolittain läsnä huolehtien läheisistään.

Kenties yhä suurin ongelma on se, ettei yhteiskunta ole pysynyt mukana väestön ikääntymisen ja muistisairauksien lisääntymisen vauhdissa. Monella on kakkoshomma omaisensa hoitajana, mikä tekee työnteosta entistä haasteellisempaa. Lisäksi monet iäkkäiden läheisten hoitajat ovat yksinäisiä ja heillä ei ole sisaruksia jakamassa vastuuta. Tämä tuo mukanaan valtavan henkisen ja fyysisen kuormituksen.

Muistisairaiden ikäihmisten omaisten työtä ja huolta helpottavia malleja ei kuitenkaan ole riittävästi kehitetty. Yhteiskunnan pitäisi olla enemmän kiinnostunut näistä asioista ja ymmärtää, kuinka tärkeää on tukea niitä, jotka huolehtivat muistisairaista omaisistaan. Monet hoitajat pelkäävät tunnistaa omaa tilannettaan työpaikoillaan, sillä he pelkäävät leimautuvansa tehottomiksi työntekijöiksi. Itse asiassa he ovat yhteiskunnan arvokaita helmiä, jotka säästävät julkisia varoja hoitamalla omaisiaan.

On elintärkeää, että jokaisella on mahdollisuus keskittyä työtehtäviinsä turvallisessa ympäristössä, tietäen että omaisen hoito on järjestetty hyvin. Olisin itse arvostanut, jos omaisellani olisi ollut tuki- ja palveluhenkilö, joka olisi pystynyt ottamaan vastaan puheluita ja ratkaisemaan arjen pieniä ongelmia. Jos rahaa ja resursseja suunnataan muistihäiriöisten kotihoitoon sekä tukeen, me voimme todella parantaa tilannetta ja varmistaa, että nämä uhanalaiset ryhmät saavat tarvitsemaansa huolenpitoa.

Nykyiset ja tulevat päättäjät tarvitsevat syvän ymmärryksen siitä, kuinka vanhuspalveluja leikkaamalla he samalla heikentävät työntekijöiden työtehoa ja elämänlaatua. Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa on jo kehitetty hyviä malleja, ja meidän tulisi ottaa niistä oppia, jotta voimme parantaa omaisten tilannetta ja heidän elämänlaatuaan.