Suomessa hyvinvointialueet ovat aloittaneet merkittäviä muutoksia vanhustenhoidossa, jättäen monet tehtävät järjestöjen vastuulle. Tämä muutos tuo mukanaan sekä toivoa että huolia, kun järjestöt joutuvat taistelemaan resursseista ja rahoituksesta.

Pirkanmaan aluevaltuusto on myöntänyt miljoona euroa järjestöavustuksiin tilanteessa, jossa Pirkanmaan hyvinvointialue (Pirha) on päättänyt lopettaa vanhusten kasvokkain tapahtuvan päivätoiminnan. Tavoitteena on, että järjestöt pystyvät paikkaamaan vanhustenhoidon aukkoja, mutta käytännössä siirto on aiheuttanut ahdingon ja epävarmuuden tunteita.

Vanhustyön keskusliiton toiminnanjohtaja Anni Lausvaara toteaa, että järjestöjen on pystyttävä tarjoamaan tukea ammattimaiselle työlle, mutta rahoituksen väheneminen uhkaa monien järjestöjen toimintaa. Lausvaara varoittaa, että järjestöjen ostettavat palvelut ovat vähentyneet rajusti, mikä voi johtaa henkilöstön irtisanomisiin ja toiminnan alasajamiseen. Monet järjestöt, kuten Mummon kammari, ovat tärkeässä roolissa vanhusten tukemisessa mutta korostavat, etteivät vapaaehtoiset voi koskaan täysin korvata ammattilaisia.

Mummon kammari, Tampereen suurimpia vapaaehtoistoiminnan järjestöjä, pyrkii aktiivisesti löytämään vapaaehtoisia, mutta tällä hetkellä noin 80-100 vanhusta odottaa omia ystäviään. Vapaaehtoistyö on tärkeä osa vanhusten hyvinvointia, mutta sen riittävyys herättää kysymyksiä.

Lausvaara huomauttaa, että vapaaehtoisten määrä ei voi kasvaa rajattomasti, ja ikääntyvä väestö tuo lisää haasteita. Suurin osa vapaaehtoisista on tällä hetkellä eläkkeelle jääneitä, jotka pystyvät tarjoamaan aikaansa, mutta määrä voi muuttua. Monia kysymyksiä herättää se, miten pitkäaikaisesta rahoitusvajeesta toipuminen onnistuu järjestöissä.

Yle on aiemmin uutisoinut, että Suomesta haetaan lähes 140 miljoonan euron säästöjä vanhusten palveluista tänä vuonna, mikä tekee tilanteesta entistäkin vaikeamman.

Huolestuttavaa on myös se, että sosiaali- ja terveysjärjestöille annetut avustukset ovat vähentyneet merkittävästi. Rahoituksen leikkaukset ovat saanut monet järjestöt etsimään uusia tapoja kerätä varoja, mutta lahjoitusten verokäytännöt eivät suosi sote-järjestöjä, mikä tekee keräämisestä entistä haastavampaa.

Kysymys kuuluukin, kuinka realistista on saada lisää vapaaehtoisia vanhustyöhön, kun järjestöjen taloudellinen perust ja palvelut ovat vaarassa? Aika näyttää, miten Suomen yhteiskunta pystyy vastaamaan näihin haasteisiin ja tukemaan niin tärkeää vanhustyötä.