Surua, pelkoa, iloa, toivoa ja pettymystä.

Helsinkiläinen Verna, 33, tietää, miltä tuntuu olla tahattomasti lapseton ja toivoa omaa lasta vuosia. Tämä tarina ei ole vain yksi monista; se on ilmentymä monien naisten kokemista haasteista tulevaisuuden suhteen.

Viisi vuotta sitten, vuonna 2020, Verna aloitti raskauden yrittämisen silloisen puolisonsa kanssa, mutta pitkään kestäneet yritykset eivät tuottaneet tulosta. Hän kertoo haaveistaan äitiyden suhteen ja siitä, kuinka lapsi on ollut hänen elämänsä tärkein tavoite nuoresta asti.

Verna koki olevansa vain kuusivuotias, kun hän ensimmäisen kerran unelmoi äitiydestä pikkuveljensä syntymän myötä. Hän tuntee vihan ja epäoikeudenmukaisuuden tunteet, kun kuulee, että toiset tulevat raskaaksi vahingossa.

Äidin toiveen saavuttaminen on ollut ajatuksissa, ja erosta silloisen kumppanin kanssa vuonna 2022 hän päätti, että ei aio odottaa uuden kumppanin löytymistä. Verna aloitti yksin lapsettomuushoidot syksyllä 2023 ja toivoi, että mahdollisuus vanhemmuuteen avautuisi tämän kautta.

Yksityisellä puolella lahjasoluhoidot maksoivat noin 5 000 euroa, kun taas julkisella puolella mahiksen etsiminen olisi kestänyt huomattavasti kauemmin. Jokaisella ei ole varaa yksityiselle hoidolle, ja se on tärkeä huomioon otettava seikka.

Helmikuussa 2024 Vernalla oli melkein täydellinen onni, kun hän tuli raskaaksi. Tämä toivottu uutinen kuitenkin muuttui nopeasti musertavaksi. Toisen varhaisultran aikana hän sai kuulla, että sikiö ei ollut enää elossa.

Verna kuvaili kokemusta järkyttäväksi ja kivuliaaksi, kun hänelle kerrottiin synnytyksestä kuolleen sikiön kanssa. Hänelle jäi syvä suru, joka kulkee mukana arjessa, ja tämä suru muistuttaa häntä siitä, mitä voisi olla, jos lapsi olisi saanut syntyä.

Vaikka suru on raskasta, Verna haluaa myös tukea muita samassa tilanteessa olevia. Hän on löytänyt vertaistukea Simpukka ry:stä, joka on tarjonnut lohtua ja ymmärrystä.

Tänään hänen elämänsä kiertää yhä kuukautiskierron ympäri, ja jokainen viivästys tuo mukanaan toivon kipinän. Tilanteet, joissa muut jakavat onnesi lapsista, voivat kuitenkin olla erityisen haasteellisia.

Hän toteaa, että vaikka onnellisuus ystävien puolesta on aitoa, se tuo mukanaan myös kipua, koska hän itse ei vielä ole saavuttanut samaa unelmaa.

Neuvolassa Verna törmäsi ikävään kysyntään siitä, kuka lapsen isä olisi, mikä korostaa yhteiskunnassa vallitsevia ennakkoluuloja ja odotuksia perhe-elämästä. Samaan aikaan hän on kuitenkin löydettynyt rakkauden uudelleen ja toivoo, että nyt kaikki sujuisi paremmin.

Hormonhoidot ovat taas käynnissä, sillä ilman niitä Verna ei voi tulla raskaaksi ovulaatiohäiriön vuoksi. Hän ja hänen uusi kumppaninsa jakavat toiveen lapsista, ja yhdessä he unelmoivat tavallisesta perhearkea, jossa saisi viedä lasta harrastuksiin ja luoda kestäviä muistoja.

Vernan tarina on vain yksi osa laajempaa keskustelua tahattomasta lapsettomuudesta ja sen vaikutuksista ihmisiin. Se nostaa esiin kysymyksiä, joiden äärelle meidän kaikkien olisi hyvä pysähtyä.