Euroopan tilanne on tullut käännekohtaan, jota ranskalaiset ovat varoittaneet jo vuosikymmeniä. Euroopan on ymmärrettävä, ettei se voi enää luottaa Yhdysvaltojen puolustukseen, ja sen on kehitettävä oma itsenäinen puolustusjärjestelmänsä. Ranskan presidentti Charles de Gaulle ennakoi tätä jo 1960-luvulla, mutta hänen yrityksensä luoda Euroopalle yhteinen puolustusjärjestelmä Brittien ja Länsi-Saksan kanssa epäonnistui.

De Gaulle uhmasi Yhdysvaltoja ja ryhtyi kehittämään Ranskan omaa ydinasestrategiaa. Hän myös sulki Britannian Euroopan yhteisöön pääsemisen ulkopuolelle vetäytymällä Naton sotilaallisesta yhteistyöstä vuonna 1966, pysyen silti liiton jäsenenä.

Itse asiassa Ranskassa on pidetty voimakkaasti esillä tarvetta ”strategiseen autonomia” puolustuksessa, johon presidentti Emmanuel Macron on useasti viitannut. Hän on kritisoinut Natoa ”aivokuolleeksi” puheenaiheeksi, mikä kertoo tarpeesta herättää Eurooppa puolustuksellisesti eloon.

Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden on myös kehottanut Eurooppaa ottamaan enemmän vastuuta puolustuksestaan, koska Yhdysvallat ei voi enää huolehtia sekä Kiinasta että Euroopan turvallisuudesta. Rikkaita EU-maita ja Britanniaa on pitkään tukenut Yhdysvaltojen tahto puolustaa Eurooppaa.

Huolestuttavaa on se, että Eurooppa on poikkeuksellisen riippuvainen Yhdysvaltojen poliittisista päätöksistä, ja tilanne on pelottava. Tämä huoli on ollut esillä myös Suomen puolustusvoimien entisen komentajan Gustav Hägglundin toimesta, joka on varoittanut Euroopan defensiivisestä huolettomuudesta.

Donald Trumpin aiemmat toimet ovat nyt herättäneet Euroopan, ja tämä shokki voi toimia vauhdittajana Euroopan yhdentymiselle. Jos Eurooppa haluaa kehittää tehokkaan ja kohtuuhintaisen puolustuksen, se vaatii enemmän yhteistyötä ja resursseja. Eurooppa ei voi enää olla vain riippuvainen Yhdysvaltojen armeliaisuudesta.

Ranska on alkanut neuvotella mahdollisuudesta laajentaa omaa ydinsateenvaraansa muualle Eurooppaan, mikä osoittaa, kuinka tärkeää Euroopan huolehtia omasta turvallisuudestaan on. EU on myös päättänyt sijoittaa 150 miljardia euroa puolustusteollisuuden kehittämiseen, jotta jäsenmaat voisivat rahoittaa puolustusmenojaan kehitysrahastoista.

Unkarin ja Slovakian epäluotettavuuden vuoksi EU laajentaa puolustusyhteistyötään satelliittimilleen, mukaan lukien Norja ja Turkki, jotka ovat tärkeillä alueilla. Vaikka Britannia on enää vain vapaakauppasopimuksessa EU:n kanssa, se on aidosti kiinnostunut tarjoamaan sotilaallista yhteistyötä EU:lle, jotta se voi vähentää brexitin aiheuttamia eristyneisyyden vaikutuksia.

Britannian pääministeri Keir Starmer on paljastunut taitavaksi diplomaatiksi, joka voi toimia sillanrakentajana Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä. Hän valmistelee myös strategioita, joilla voitaisiin estää Trumpin asettamat uudet tariffit Brittiläiselle kauppalle.

Kuitenkin askel kohti Euroopan itsenäisempää puolustustaa ei ole helppo, ja jäsenvaltioiden on hyväksyttävä investointien tarpeellisuus. Ranskan entinen pääministeri Dominique de Villepin on todennut, että Euroopan itsenäisempi puolustus pyritään rakentamaan Naton puitteissa. Mutta onko paluuta entiseen? Yhdysvallat ei enää aio ylläpitää Euroopan puolustusta, ja sen vuoksi Euroopan on pakko kehittää omia resurssejaan ja yhteistyöhankkeitaan.

Onkin kysymys siitä, miten Eurooppa voi vähitellen siirtyä kohti itsenäisempää puolustusta ja minkä osan aseistuksesta se voi tuottaa itse. Investoinnit puolustusteollisuuteen voivat olla avain menestykseen ja talouskasvuun, ja syntyä voi uusia työpaikkoja. Euroopassa on kuitenkin edelleen paljon epäselvyyksiä siitä, kuka tuottaa mitäkin. Brexitin jälkeinen ”globaali Britannia” -konteksti tuo omat haasteensa, kun Britannia on liittynyt Yhdysvaltojen ja Australian puolustussopimukseen ja on nyt vastuussa itselleen kalliimman Australian puolustuksesta.

Euroopan tulevaisuus riippuu nyt siitä, kuinka hyvin jäsenvaltiot pystyvät yhdistämään voimansa ja kehittämään yhteisiä puolustusstrategioita. Aikaa ei ole hukattavissa!