Kun Viktor Grewe katsoo taakseen elämäänsä, hän muistaa, kuinka 14-vuotiaana hänestä tuli osa jengikulttuuria. Nyt, 25-vuotiaana, hän istuu Tukholmassa KRIS-tukijärjestön tiloissa ja jakaa kokemuksiaan, jotka ovat saaneet hänet kirjoittamaan kirjan omasta elämästään. Kirjan nimi, *Avhopparen*, tuo esiin hänen matkansa loikkijana pois rikollisesta elämäntavasta.

"En halua romantisoida sitä elämää, jota elin. Kirjani keskittyy seurauksiin, sillä kaikilla valinnoilla on omat vaikutuksensa", Grewe sanoo selkeästi tavoitteenaan valaista nuoria väkivaltaisen elämän houkutuksista.

Grewe ei ole ainoa, joka on ajautunut jengielämään – monet nuoret kamppailevat samojen haasteiden kanssa. Hänen tarinan myötä tuodaan esiin lapsuuden vaikeudet, kuten epilepsia, tarkkaavaisuushäiriö ja tunteenpuute uuteen kouluun mennessä. Grewen äidin sairastuminen syöpään vaikutti myös hänen perheensä dynamiikkaan, ja tunne, ettei häntä ymmärretty, kasvatti vihan tunnetta.

Ensimmäinen väkivaltainen teko tapahtui koulussa, kun hänet nöyryytettiin banaanilla. Se hetki herätti hänessä häpeän ja vihaisuuden, jotka ohjasivat häntä yhä syvemmälle rikollisuuden maailmaan. "Perheeni ei puhunut tunteista, enkä tiennyt, miten purkaa sisälläni kyteviä tunteita", hän muistelee.

Grewe kuvailee aikanaan omaa ryhmäänsä enemmän kaveripiiriksi kuin rikollisverkostoksi. Tämä avaa silmiä nuorisorikollisuuden kirjoista, jotka usein stereotyypittävät jengiläisiä noihinkin rooliin. Ruotsin rikoksentorjuntaneuvosto Brå korostaa nuorisojengien ja rikollisverkostojen eroa; nuorisojengit operoivat pikemminkin ystävyys- kuin rikosiltavoimista.

Kolme vuotta myöhemmin Grewe löysi tiensä KRIS:iin, ja nyt hän on itse tukemassa nuoria, jotka kamppailevat samojen haasteiden kanssa. "He eivät näe toivoa tulevaisuudesta. Monilla on uskomaton alhainen itseluottamus", hän kertoo syvästi huolestuneena nuorten hyvinvoinnista.

Grewe aloittaa keskustelun nuorten tarvitsemista asioista, jotka vaihtelevat sosiaalitukeen liittyvästä avusta aina työllistymiseen ja CV:n kirjoittamiseen. Tärkeintä on löytää vaihtoehtoja rikoksille ja tarjota nuorille keinoja muuttaa suuntaansa.

Rikolliset teot ovat jättäneet syvät jäljet, mutta Grewe on onnistunut rauhoittamaan omaatuntoaan ja kääntämään elämänsä suunnan. Hän käy säännöllisesti psykologilla ja kertoo, ettei rikollinen elämä enää vetoa häneen. Perhe-elämä puolison ja pienen pojan kanssa täyttää nyt hänen päivät ja tuo rauhaa.

Grewelle on tärkeää pitää yhteyttä vanhoihin ystäviinsä, jotka myös ovat kääntäneet uuden lehden elämässään. Hänen tarinansa on merkki siitä, että muutos on mahdollista ja että jokaisella nuorella on mahdollisuus löytää oma polkunsa, kaukana jengielämän houkutuksista.