Kia Arpia ja hänen puolisonsa Teppo Lakaniemi ovat olleet ikuisessa odotuksessa. "Aina kun mietin, että kuukautiset ovat myöhässä ja raskaustesti voisi olla positiivinen, tiedän, että se ei koskaan ole ollut niin", Kia kertoo tuskastuneena.

Pariskunnalla on takanaan jo 12 erilaista hedelmöityshoitoa, mukaan lukien inseminaatiohoitoja ja koeputkihedelmöityksiä. Heidän kokemuksensa näkyy pahvilaatikossa, joka on täynnä käytettyjä lääkkeitä ja testejä – hormonilääkkeitä, valkosolukasvattajia ja rintasyöpähoitoja on riittänyt.

"Olemme tehneet käytännössä kaiken, mitä lääketieteen keinoin on mahdollista", Kia sanoo. Kaikki heidän testinsä ovat olleet normaaleja, eikä syytä lapsettomuudelle ole löytynyt. Tämä epävarmuus on kuin kova taakka heidän harteillaan.

Kia ja Teppo aloittivat matkansa julkisella sektorilla, mutta siirtyivät pian yksityisiin hoitoihin. Hoidoista on tähän mennessä kulunut yli 25 000 euroa – rahat on otettu kesämökkisäästöistä. "Jos joku voisi kertoa, että viiden vuoden kuluttua meillä on lapsi, pystyisimme ottamaan tämän rennommin. Mutta nyt meillä on vain epävarmuus ja suru", Kia sanoo.

Lapsettomuus tuo mukanaan monia tunteita, kuten surua, häpeää, syyllisyyttä ja kateutta, kertoo psykologi ja psykoterapeutti Mirka Paavilainen. Hän haluaa normalisoida ja selittää lapsettomien vaikeita tunteita, joista monet eivät halua edes puhua.

Heidän viimeinen kuukautensa raskaustestin tekemiseen on aina täynnä toivoa ja pelkoa. Kia ja Teppo sanovat, että hoidoissa on ollut paljon käsiteltävää, mutta henkinen tuki tuntuu olevan vähäistä. "Miksi meille niin monia tuloksia – positiivisia ovulaatiotestejä ja negatiivisia raskaustestejä? Toivo syttyy ja sammuttaa vuorotellen", he kuvaavat matkaansa.

Kia ja Teppo valmistautuvat nyt uuteen hedelmöityshoitoon, sillä heidän pakkasessaan odottaa yksi kuuden päivän ikäinen alkio, jota he ovat nimenneet Petri Toivo Pakkashousuksi. "Haluaisin jakaa tämän maailman edes hetkeksi jonkun kanssa, jolle voisin opettaa, minkälaista tämä on", Teppo lisää.

Heidän toiveensa on, että toukokuussa tehtävä alkionsiirto voisi tuoda heille vihdoin toivotun lapsen. Samaan aikaan heidän on kuitenkin kohdattava kaikki siihen liittyvät tunteet, mukaan lukien pelot ja epävarmuudet.

"Miksi uskaltauduin unelmoimaan? Onko tämä kaikki turhaa?" Kia pohtii ja myöntää tuntevansa syyllisyyttä siitä, että hän on jälleen saanut itsensä uskomaan. Pariskunnalla on vielä monia haasteita edessään, mutta toivonkipinä palaa edelleen.

"Vaikka tulevaisuus on epävarma, uskon edelleen, että meille tulee lapsi. En vain tiedä vielä, millaisissa olosuhteissa ja miten", Kia sanoo.

Molemmille on tärkeää, että he saavat jakaa matkansa myös muiden kanssa, jotka käyvät läpi samanlaista kaksijakoista tunnetta. Tarvitsemme tarinoita ei vain onnellisista lopuista, vaan myös niistä hetkiä, jolloin tulevaisuus on vielä hämärän peitossa.